dcsimg

Brassicales ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Brassicales on kasvilahko, joka kuuluu kaksisirkkaisten ryhmään Eurosidae II. Lahkon tunnetuimpia edustajia ovat ristikukkaiskasvit, joihin kuuluu joitakin hyöty- ja koristekasveja.

Lahkolle on ominaista ns. myrosiinisolujen esiintyminen. Ne sisältävät entsyymiä, joka katalysoi rikkipitoisten glukosidien eli glukosinolaattien hajoamista solukkoja haavoitettaessa tai murskattaessa. Tämä saa aikaan ristikukkaismaisille ominaisen tuoksun ja maun. Edelleen lahkon fytokemialle on ominaista metyyliflavonolien ja tanniinien (parkkihappojen) puuttuminen. Varren anatomialle on ominaista tylppysolukon esiintyminen putkiloiden yhteydessä. Ristikukkaismaisilla on kierteinen lehtiasento ja pienet, varteen kiinnittyvät korvakkeet. Kukinto on terttumainen. Kukkien terälehdet ovat usein kynnelliset eli tyvestään hyvin kapeat ja sikiäin koostuu kolmesta yhteen kasvaneesta emilehdestä ja on kehänpäällinen. siemenaiheet ovat siinä yhdessä tai kahdessa rivissä. Siemenen sisältämä alkio on usein lehtivihreällinen.[1]

Heimot

Lahkoon kuuluu noin 2,2 % varsinaiskaksisirkkaisista. Ne jakaantuvat nykyisten käsitysten mukaan 18 heimoksi, joista vain ristikukkaiskasveja ja resedakasveja voi löytää Suomen luonnosta.

Lähteet

  1. Stevens, P. F.: Angiosperm Phylogeny Website (Version 12) mobot.org. Heinäkuu 2012. Viitattu 10.8.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Brassicales: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Brassicales on kasvilahko, joka kuuluu kaksisirkkaisten ryhmään Eurosidae II. Lahkon tunnetuimpia edustajia ovat ristikukkaiskasvit, joihin kuuluu joitakin hyöty- ja koristekasveja.

Lahkolle on ominaista ns. myrosiinisolujen esiintyminen. Ne sisältävät entsyymiä, joka katalysoi rikkipitoisten glukosidien eli glukosinolaattien hajoamista solukkoja haavoitettaessa tai murskattaessa. Tämä saa aikaan ristikukkaismaisille ominaisen tuoksun ja maun. Edelleen lahkon fytokemialle on ominaista metyyliflavonolien ja tanniinien (parkkihappojen) puuttuminen. Varren anatomialle on ominaista tylppysolukon esiintyminen putkiloiden yhteydessä. Ristikukkaismaisilla on kierteinen lehtiasento ja pienet, varteen kiinnittyvät korvakkeet. Kukinto on terttumainen. Kukkien terälehdet ovat usein kynnelliset eli tyvestään hyvin kapeat ja sikiäin koostuu kolmesta yhteen kasvaneesta emilehdestä ja on kehänpäällinen. siemenaiheet ovat siinä yhdessä tai kahdessa rivissä. Siemenen sisältämä alkio on usein lehtivihreällinen.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI