Rusokylkikerttuli (Setophaga pensylvanica)[2] on kerttulien heimoon kuuluva varpuslintu.
Kesällä pesimispuvussa rusokylkikerttulilla on kellertävä otsa, musta silmänympärys, valkoinen vatsapuoli ja ruskea juova kyljissä. Juova on pidempi ja kirkkaampi koirailla ja vanhoilla yksilöillä ja saattaa puuttua nuorilta yksilöiltä kokonaan. Rusokylkikerttuli painaa keskimäärin 9 grammaa.[3]
Rusokylkikerttuleita pesii Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Talvehtimisalueet sijaitsevat Keski-Amerikassa.[1]
Koiraat saapuvat pesimäalueille ennen naaraita ja valtaavaat reviiriin, jonka ne ilmoittavat laulamalla. Kun naaras saapuu koiraan luo, on koiras ensin aggressiivinen sitä kohtaan. Parittelun jälkeen koiras seuraa ja vartioi naarasta, joka rakentaa pesän yksin lehtipuuhun tai pensaaseen. Naaras myös hautoo munat yksin. Muninta tapahtuu toukokuun puolivälin ja heinäkuun puolivälin välillä ja laji pesii vain kerran kesässä. Munia on keskimäärin neljä ja naaras hautoo niitä keskimäärin 12 päivää. Molemmat vanhemmat osallistuvat poikasten ruokkimiseen ja ulosteiden siivoamiseen pesästä. Poikaset kasvavat nopeasti ensimmäisen viikon aikana ja tulevat lentokykyisiksi 9 vuorokauden ikäisinä. Poikaset jättävät pesän 10 tai 11 vuorokauden ikäisinä ja siirtyvät pesästä pensaikkoihin, joihin vanhemmat ruokkivat niitä noin kuukauden ikäisiksi. Laji elää luonnossa keskimäärin 83 kuukautta.[3]
Rusokylkikerttulit käyttävät ravinnokseen pääasiassa hyönteisiä, mutta jonkin verran myös hedelmiä.[3]
Rusokylkikerttuli (Setophaga pensylvanica) on kerttulien heimoon kuuluva varpuslintu.