Piippolimakotilo (Lymnaea stagnalis) on suurin Suomessa esiintyvä vesikotilolaji. Sen kuori on suippo, teräväkärkinen, 25-50 mm pitkä. Elävänä kotilo on tummahko; tyhjänä kuori on kiiltävän kellanruskea ja osittain läpikuultava. Vartalo on kellanharmaa.[2]
Piippolimakotilo on yleinen rehevissä järvissä, lammikoissa ja vähäsuolaisissa merenlahdissa. Se liikkuu vesikasveja myöten ja nousee välillä pintaan hengittämään. Se syö leviä, vihreitä lehtiä, lampipolyyppeja, myös kalanraatoja yms. Sitä on kutsuttu myös isolimakotiloksi.
Piippolimakotiloita esiintyy koko Euroopassa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikassa.[2]
Piippolimakotilo (Lymnaea stagnalis) on suurin Suomessa esiintyvä vesikotilolaji. Sen kuori on suippo, teräväkärkinen, 25-50 mm pitkä. Elävänä kotilo on tummahko; tyhjänä kuori on kiiltävän kellanruskea ja osittain läpikuultava. Vartalo on kellanharmaa.
Piippolimakotilo on yleinen rehevissä järvissä, lammikoissa ja vähäsuolaisissa merenlahdissa. Se liikkuu vesikasveja myöten ja nousee välillä pintaan hengittämään. Se syö leviä, vihreitä lehtiä, lampipolyyppeja, myös kalanraatoja yms. Sitä on kutsuttu myös isolimakotiloksi.
Piippolimakotilon tyhjä kuori. Piippolimakotilon kutua uistinvidan kelluslehden alapinnalla.Piippolimakotiloita esiintyy koko Euroopassa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikassa.