Itkuluhtakana (Hypotaenidia philippensis) on Tyynen valtameren läntisillä saarilla, Australiassa ja Oseaniassa elävä rantakana. Siitä tunnetaan 20 alalajia. Carl von Linné kuvaili lajin holotyypin Filippiineiltä vuonna 1766.[2]
Itkuluhtakanan ruumiinpituus on 28–33 senttiä ja paino noin 130 grammaa. Se on keskikokoinen ja lyhytjalkainen heimonsa edustaja.[3] Sukupuolten väritys on samanlainen, mutta koiraat ovat kuitenkin hieman naaraita suurempia. Pää on kastanjanruskean harmaan kuvioima. Leuka on valkoinen ja kurkku harmaa. Selkäpuolella ja siipisulissa on vaihtelevaa mustan, ruskean ja valkoisen muodostamaa täplitystä ja juovakuviointia.[4] Vatsapuolella on mustan valkoisen ristikkokuviointia.[3] Rinnassa on myös ruskea täplä. Nokka on vaaleanpunainen, jalat pinkinharmaat.[4] Silmät ovat ruskeat.[3] Nuorten lintujen nokka on mustanharmaa ja höyhenpeite on laimeampi. Niiden pään kuviointi ei myöskään ole yhtä erottuva.[4]
Itkuluhtakanaa tavataan Kaakkois-Aasiassa, Filippiineillä, Australiassa, Uudessa-Guineassa, Uudessa-Seelannissa ja useilla Tyynenmeren saarilla kuten Samoalla, Salomonsaarilla, Fidžillä, Tongalla, Vanuatulla, Lord Howella ja Norfolkinsaarella.[3][1] Laji on harhaillut myös Mauritiuksella.[1] Itkuluhtakana ei ole lajina vaarassa, mutta jotkin alalajit ovat uhattuina tai jo hävinneet. Esimerkiksi Kookossaarilla elävä alalaji G. p. andrewsi elää enää yhdellä atollisaarella 850–1000 linnun voimin. Kissat, rotat, metsästys ja elinympäristöjen tuhoaminen ovat hävittäneet sen jo muualta.[4]
Lajin elinympäristöä ovat monenlaiset kosteikkoalueet kuten marskimaat, suot, joet, suistot, laguunit, järvet ja myös viljelykset. Sitä on tavattu jopa Sydneyn Royal Botanic Gardensissa. Itkuluhtakana suosii alueita, joissa on tiheää kasvillisuutta, kuten pitkää ruohoa tai ruovikkoa.[4][3]
Itkuluhtakanoja näkee liikkuvan yksin tai pareittain. Se on piilotteleva laji, joskaan ei arka. Häirittynä itkuluhtakana piiloutuu. Se on pääosin paikkalintu, mutta saattaa tehdä muuttojakin, joskaan niistä ei tiedetä paljoa.[3] Laji on kaikkiruokainen, ja se nappaa saaliinsa yleensä nopealla iskulla hieman avoimella nokallaan. Se voi myös nokkia ruokapalaa kuten etanaa, kunnes se rikkoontuu auki. Laajaan ravintovalikoimaan kuuluvat madot, nilviäiset, äyriäiset, hämähäkit, hyönteiset, pikkukalat, sammakkoeläimet, merikilpikonnan poikaset ja niiden munat, toiset linnut, linnunpoikaset, raadot, hedelmät, siemenet ja muu kasviravinto,[4] sekä jätteet.[3] Se voi olla ruuanhaussa mihin vuorokaudenaikaan tahansa, mutta ruokailee yleisimmin varhaisaamulla ja iltahämärässä.[4]
Pesimisaika vaihtelee levinneisyysalueen mukaan. Tropiikissa itkuluhtakana voi pesiä ympäri vuoden. Pesä on joko tiheän kasvillisuuden alla tai sen seassa, esimerkiksi pitkässä ruohikossa, kaislikossa, puussa tai pensaassa.[4] Itkuluhtakanat tekevät kuppimaisen pesän heinästä ja ruo`osta.[3] Naaras munii 4–8 munaa, joita sekä naaras että koiras hautovat 18–19 päivää.[4] Poikaset lähtevät pesästään vuorokauden kuluessa kuoriutumisestaan. Ne jäävät kuitenkin vielä vanhempiensa luokse. Ne ruokkivat yleensä itse itsensä, mutta voivat hyvin saada ruokaa myös emoltaan.[3] Poikaset häädetään pois 5–9 viikon ikäisinä. Niistä tulee lentokykyisiä kahden kuukauden iässä. Itkuluhtakanat lisääntyvät luultavasti jo kaksivuotiaina.[4] Joinain pesimiskausina pari voi kasvattaa kaksikin poikuetta.[3]
Itkuluhtakana (Hypotaenidia philippensis) on Tyynen valtameren läntisillä saarilla, Australiassa ja Oseaniassa elävä rantakana. Siitä tunnetaan 20 alalajia. Carl von Linné kuvaili lajin holotyypin Filippiineiltä vuonna 1766.
