Lasiveitsikalat (Sternopygidae) on veitsikalojen lahkoon kuuluva heimo. Heimon lajeja tavataan makeista vesistä Keski- ja Etelä-Amerikasta. Eräitä lasiveitsikaloja pidetään myös akvaarioissa.
Varhaisimmat lasiveitsikalojen heimoon kuuluvat fossiilit on ajoitettu mioseenikaudelle. Nykyään heimoon luetaan kuuluvaksi lähteestä riippuen 5 tai 6 sukua ja 28–41 lajia. Tyypillisiä piirteitä heimon lajeille ovat pitkänomainen, littäehkö ja muodosltaan veitsenterää muistuttava ruumis. Eigenmannia- ja Rhabdolichops-sukujen lajien ruumis on läpikuultava. Kooltaan kalat voivat saavuttaa 12 – 140 senttimetrin pituuden ja suurin laji on siimaveitsikala (Sternopygus macrurus). Heimon kaloilla ei ole selkäevää eikä vatsaeviä ja peräevä on hyvin pitkä. Lasiveitsikaloilla on lihaskudoksesta muodostunut elin, joka tuottaa heikon sähkökentän.[1][2][3][4]
Lasiveitsikalalajien levinneisyys ulottuu Panamasta Argentiinaan. Etelä-Amerikassa ainoa maa, jonka alueella heimon kaloja ei tavata on Chile. Veisitkalojen elinympäristöä ovat purot ja joet sekä tulvatasangot. Ravinto koostuu pienistä vesieläimistä, kuten hyönteisistä ja hyönteisten toukista ja planktonista. Eigenmannia-suvun lajeja ja siimavietsikalaa pidetään akvaariokaloina.[1][2][3][4]
Lasiveitsikalat (Sternopygidae) on veitsikalojen lahkoon kuuluva heimo. Heimon lajeja tavataan makeista vesistä Keski- ja Etelä-Amerikasta. Eräitä lasiveitsikaloja pidetään myös akvaarioissa.
