Filloksera is 'n wingerdsiekte wat deur die druifluis Phylloxera vastatrix veroorsaak word. Die luise teer op die wortels van die wynstok Vitis vinifera waardeur die plant mettertyd sterf.
Die luis filloksera is 'n mikroskopies klein insek. Dit is eiervormig en dof geel tot bruin van kleur. Dit het 'n komplekse lewenssiklus van tot 18 fases waarin die luise in die laaste fase wegvlieg en versprei. Gevleuelde eksemplare se vleuels is twee maal so lank as hul liggaam. Die pote en spriete van die luis is kort en skaars sigbaar. Hulle leef op die wortels en blare van die wingerdplant. In die wortels veroorsaak dit 'n vervorming. 'n Gevolglike swaminfeksie sny die vloei van die sappe van die wortels na die blare af. Die groei van die plant in die somermaande stop gouer as by gesonde plante en die kleur van die blare verander na 'n dowwe groen en later na geel. Mettertyd sterf die wingerdplant.
Engelse plantversamelaars het 'n wingerdstok besmet met filloksera uit Noord-Amerika ingevoer. Aan die ooskus van die VSA is die inheemse wingerde weerstandig teen die luis. Daarteenoor is die Europese wyndruif Vitis vinifera juis weer baie vatbaar vir die luis. Laat in die 19de eeu vernietig filloksera byna alle wingerde in Europa. Dit versprei vinnig oor die hele vasteland. Veral Frankryk word swaar getref en duisende mense verloor hul werk.
Omvangryke navorsing is onderneem om 'n metode te vind om die filloksera te smoor en die verspreiding teen te gaan. Geen doeltreffende bestrydingsmiddel is al gevind nie. Alle pogings om die lewenssiklus van die luis te onderbreek, het misluk, want die plantluis is uiters aanpasbaar aan veranderinge en op geen stadium is 'n volgende fase afhanklik van die voorafgaande fase vir sy voortplanting nie. Die kruising van die Europese wyndruif met die weerstandige Amerikaanse druif was geen sukses nie, want die Amerikanse druif het 'n smaak wat nie vir die Europeërs aanvaarbaar is nie. Beroking met koolstofdioksied e.a. middels was onsuksesvol. So ook was die bespuiting van aangetaste plante met petroleum of die gebruik van allerlei ander doepas nie geslaagd nie. Die enigste oplossing was om die Europese wingerdplante te ent op die wortelstokke van die weerstandige Amerikaanse spesies Vitis berlandieri, V. ripara of V. rupestris. Dit was 'n groot sukses en met reg kan gesê word dat as die Amerikaanse wortelstokke nie beskikbaar was nie, sou die wynbedryf gevestig op die V. vinifera vandag nie meer bestaan het nie. Wel word beweer dat wyn vervaardig van druiwe geoes van 'n geënte wingerdstok net nie dieselfde kwaliteit het as wyn van druiwe afkomstig van 'n wingerdstok wat op sy eie wortels gegroei het. Wingerde in die staat Washington, Chili, Ciprus en die grootste deel van Australië is nie deur die luis aangeval nie. Daar is bevind dat 'n hoë persentasie sand in die grond die verspreiding van die luis teenwerk.
Aanvanklik was die wynboere en die regering nie baie bekommerd dat die swam filloksera hier sal uitslaan nie. Die Scanlen-regering het egter tot 'n val gekom weens hul traakmynieagtige houding oor die gevaar van die pes. Tog is mettertyd maatreëls getref om die moontlike invoer en verspreiding daarvan teen te gaan. Waarskynlik is filloksera reeds in 1873 na die Kaapkolonie gebring. Op 2 Januarie 1886 is dit in Mowbray ontdek, dieselfde maand nog naby Stellenbosch en kort daarna op Constantia en die Helderberg. Tot 1896 is honderdduisende wynstokke in Suid-Afrika dood. Ten spyte hiervan het Suid-Afrikaanse wyn nog 'n goue medalje op die wêreldtenstoonstelling van 1889 in Parys ontvang. Die wynboere het groot skade gely, want ou wingerdstokke is uitgehaal en verbrand. Verskeie het bankrot gespeel. Die Cloete-familie het noodgedwonge hul familieplaas Constantia aan die staat verkoop. Die nuwe regering onder C.J. Rhodes het alles in hul vermoë gedoen om die plaag en sy verspreiding teen te gaan: inspekteurs is aangestel, kwarantynmaatreëls en invoerbeheer is ingestel. Maar niks het gehelp nie. Suid-Afrikaanse geleerdes soos o.a die koloniale inspekteur vir wingerdbou, Louis Albert Péringuey en die direkteur van die Suid-Afrikaanse Museum, Roland Trimen, is selfs oorsee om kennis oor bestrydingsmaatreëls in te win. Die staat het kwekerye in die Paarl, Stellenbosch, Worcester, Oos-Londen en Fort Cunynghame gevestig om die boere by te staan. Later verskaf die Rhodes-regering Amerikaanse wortelstokke aan die wynboere om die krisis te verlig. Dit was ook in Suid-Afrika die oplossing vir die krisis. Die bedryf herstel so goed dat dit binne enkele jare lei tot 'n oorproduksie en die stigting van die KWV. Met 'n tweede uitbraak van filloksera rondom 1912 was die skade ook groot. Ook het die hele filloksera-ramp tot gevolg gehad dat boere begin het met die verbouing van ander landbouprodukte, soos sagtevrugte.
Wikimedia Commons het meer media in die kategorie Filloksera.Filloksera is 'n wingerdsiekte wat deur die druifluis Phylloxera vastatrix veroorsaak word. Die luise teer op die wortels van die wynstok Vitis vinifera waardeur die plant mettertyd sterf.
Kaputsiinahv (Cebus) on Lõuna-Ameerika haplorhiinsete primaatide alamseltsi kuuluvate ahvide perekond. Varasema klassifikatsiooni järgi olid graatsilised ja robustsed kaputsiinahvid ühes perekonnas, aga 2011. aastal uuendati süstemaatikat ja robustsed kaputsiinahvid ülendati omaette perekonnaks Sapajus. Kaputsiinahvid on laialt levinud primaadid, levialaga Kesk-Ameerika märgadest rannikumetsadest kuni Argentina põhjaosariikideni. Nad on 30–56 cm pikad, kusjuures saba võib olla kehapikkune.
Nimetuse on kaputsiinahvid saanud katoliikliku frantsisklaste kerjusordu alamordu munkade kaputsiinide järgi, kel tavaks kanda pruuni mungarüüd suure kapuutsiga.[1]
Perekonda kuulub neli liiki:
Uue klassifikatsiooni järgi on robustsed kaputsiinahvid eraldi perekonnas.
Kaputsiinahvid kuuluvad Uue Maailma intelligentsemate ahvide hulka ja neid kasutatakse palju laborites, varem ka tänavameelelahutuses. Pruun ehk tupsuline kaputsiinahv on eriti tähelepanuväärne oma pikaaegse (üle 30 aasta[2]) tööriistakasutusoskuse tõttu, ühena vähestest mitteinimahvidest. Kui nad näevad araraunasid söömas palmipähkleid, valivad kaputsiinahvid mõned kõige rohkem valmis viljad, joovad vedela sisu ära ja viskavad puuvilja koos pähkliga maha, kaotades justkui huvi pähkli enda vastu. Kui need äravisatud on aga mõne aja pärast tahkestunud ja muutunud rabedaks, korjavad kaputsiinahvid need uuesti üles ning viivad suure lameda kivi juurde, kuhu on kogunud jõest leitud kive. Seepeale purustavad nad lamedat kivi alasina ja jõekive haamrina kasutades pähklid ja söövad sisu. Noored kaputsiinahvid õpivad seda vanadelt, kogenumatelt ahvidelt, kuid neil võib kuluda kuni 8 aastat, kuni ise pädevaks muutuvad. On tõestatud, et tegu pole uudishimuliku, vaid etteplaneeritud ja tasu nimel tehtava käitumisega.
2005. aastal tehti eksperiment, kus uuriti kaputsiinahvide võimet raha kasutada. Pärast mitmekuist treeningut hakkasid ahvid käituma viisil, mis näitas nende arusaama rahast kui vahetusvahendist, sealjuures reageerides ratsionaalselt hinnatõusudele ja püüdes vältida võimalikke kahjusid, sarnaselt inimestega.
Moskiitohooajal purustavad kaputsiinahvid sajajalgseid ja teatud taimede lehti, hõõrudes neid oma seljale ja muule karvastikule, kasutades neid loodusliku putukatõrjevahendina.
Kui neile näidata peegelpinda, siis reageerivad kaputsiinahvid viisil, mis näitab, et nad ei pea peegelpilti mõneks teiseks ahviks, aga ei pruugi ka mõista, et vaatavad peegelpilti.
Eksperiment oli jaotatud kolmeks:
Esimesel juhul olid emased ahvid närvilised ja vältisid kontakti, isased tegid ähvardavaid liigutusi. Teisel juhul ei reageerinud enamik ei isaseid ega emaseid ahve. Peegelpilti nähes tegid emased ahvid sõbralikke liigutusi ja vaatasid pikalt silma. Isased reageerisid aga segaduse või häiritusega, mõni püüdis isegi toast põgeneda.
Kaputsiinahv (Cebus) on Lõuna-Ameerika haplorhiinsete primaatide alamseltsi kuuluvate ahvide perekond. Varasema klassifikatsiooni järgi olid graatsilised ja robustsed kaputsiinahvid ühes perekonnas, aga 2011. aastal uuendati süstemaatikat ja robustsed kaputsiinahvid ülendati omaette perekonnaks Sapajus. Kaputsiinahvid on laialt levinud primaadid, levialaga Kesk-Ameerika märgadest rannikumetsadest kuni Argentina põhjaosariikideni. Nad on 30–56 cm pikad, kusjuures saba võib olla kehapikkune.
Kapucinai (lot. Cebus, angl. Capuchin monkey, vok. Kapuzineraffen) – kabiauodegių (Cebidae) šeimos beždžionių gentis.[1] Stambios katės didumo beždžionės. Uodega nelabai kabi, beždžionei judant būna spirališkai susukta į apačią. Kūno ilgis siekia 29–56 cm, svoris 1,1-3,3 kg. Patinai stambesni. Tankaus ir minkšto kailio.
Pagal išvaizdą primena katalikų kapucinų ordino vienuolius – kūnas, galūnės ir uodega tamsi (juoda arba ruda), o snukis, kaklas ir krūtinė balti, galva lyg su juodu „kapišonu“.
Paplitę Centrinėje (Hondūras) ir Pietų Amerikoje (Centrinė Brazilija, Paragvajus). Gyvena medžių viršūnėse mažomis grupėmis. Labai judrūs. Daugiausia maitinasi vaisiais ir vabdzdžiais.
Gentyje 8 rūšys:
Kapucinai (lot. Cebus, angl. Capuchin monkey, vok. Kapuzineraffen) – kabiauodegių (Cebidae) šeimos beždžionių gentis. Stambios katės didumo beždžionės. Uodega nelabai kabi, beždžionei judant būna spirališkai susukta į apačią. Kūno ilgis siekia 29–56 cm, svoris 1,1-3,3 kg. Patinai stambesni. Tankaus ir minkšto kailio.
Pagal išvaizdą primena katalikų kapucinų ordino vienuolius – kūnas, galūnės ir uodega tamsi (juoda arba ruda), o snukis, kaklas ir krūtinė balti, galva lyg su juodu „kapišonu“.
Paplitę Centrinėje (Hondūras) ir Pietų Amerikoje (Centrinė Brazilija, Paragvajus). Gyvena medžių viršūnėse mažomis grupėmis. Labai judrūs. Daugiausia maitinasi vaisiais ir vabdzdžiais.
Gentyje 8 rūšys:
Paprastasis kapucinas (Cebus capucinus). Pav. Baltaveidis kapucinas (Cebus albifrons) Rudasis kapucinas (Cebus olivaceus) Cebus kaapori Juodagalvis kapucinas (Cebus apella) Juodajuostis kapucinas (Cebus libidinosus) Rusvasis kapucinas (Cebus nigritus) Šviesiauodegis kapucinas (Cebus xanthosternos)
