Pötsisienet (Neocallimastigomycota) on lajimäärältään nykytiedon (2013) mukaan toistaiseksi pieni sienten fylogeneettinen kaari, joka sijoittuu DNA-tutkimusten perusteella suhteellisen lähelle piiskasiimasieniä (Chytridiomycota). Kaareen kuuluu vain biologinen luokka Neocallistomyces. Pötsisieniä on tavattu lähinnä nisäkkäiden ruoansulatuselimistössä, ja niillä on merkitystä ravintokuitujen käytössä isäntäeläinten aineenvaihdunnassa. Pötsisienet ovat monien bakteerien, esimerkiksi Clostridium-bakteerien tapaan obligatorisia anaerobeja, mikä tarkoittaa, että ne eivät voi elää vapaata happea sisältävässä ympäristössä. Aineenvaihdunnaltaan pötsisienten erityislaatuisuutena on energiantuotanto fermentaation avulla. Niiltä puuttuvat kokonaan mitokondriot, jotka ovat ominaisia happea käyttävien eliöiden energiatehtaina. Pötsisienillä on muiden sienten tapaan sekovarsi ja ne lisääntyvät parveiluitiöiden avulla.[1]
Pötsisienet on löytänyt tieteelle Colin Orpin 1970-luvulla.[2]
Pötsisienet (Neocallimastigomycota) on lajimäärältään nykytiedon (2013) mukaan toistaiseksi pieni sienten fylogeneettinen kaari, joka sijoittuu DNA-tutkimusten perusteella suhteellisen lähelle piiskasiimasieniä (Chytridiomycota). Kaareen kuuluu vain biologinen luokka Neocallistomyces. Pötsisieniä on tavattu lähinnä nisäkkäiden ruoansulatuselimistössä, ja niillä on merkitystä ravintokuitujen käytössä isäntäeläinten aineenvaihdunnassa. Pötsisienet ovat monien bakteerien, esimerkiksi Clostridium-bakteerien tapaan obligatorisia anaerobeja, mikä tarkoittaa, että ne eivät voi elää vapaata happea sisältävässä ympäristössä. Aineenvaihdunnaltaan pötsisienten erityislaatuisuutena on energiantuotanto fermentaation avulla. Niiltä puuttuvat kokonaan mitokondriot, jotka ovat ominaisia happea käyttävien eliöiden energiatehtaina. Pötsisienillä on muiden sienten tapaan sekovarsi ja ne lisääntyvät parveiluitiöiden avulla.
Pötsisienet on löytänyt tieteelle Colin Orpin 1970-luvulla.
