Vesiagama[2] (Hydrosaurus amboinensis) on agamien heimoon kuuluva liskolaji. Se on suurin agamalaji ja kasvaa yli 90-senttiseksi. Vesiagamaa tavataan Indonesiassa, Papua-Uuden-Guineassa ja Filippiineillä[3]. Se elää puissa veden läheisyydessä. Se on taitava uimari, ja pakenee vaaran uhatessa veteen.
Vesiagama on heimonsa suurin laji, ja voi kasvaa jopa 145 senttiä pitkäksi.[4] Vesiagaman häntä muodostaa kaksi kolmasosaa liskon pituudesta.[5][6] Häntä on kärjestä litistynyt, mikä auttaa sitä uimisessa.[6] Vesiagaman selkäranka tukee suurta, jäykkää harjaa, joka kulkee sen päästä häntään.[2][7] Koiraan harja muodostaa takaraajojen taakse, hännän tyveen 12 senttiä korkean ”purjeen”.[5][8] Harjan tarkkaa merkitystä ei tiedetä,[5] mutta sitä käytetään mahdollisesti kosintamenoissa tai koiraiden välisissä taisteluissa.[9] Naaraan harja on pienempi eikä sillä ole ”purjetta”.[10] Liskon väri vaihtelee tummanvihreän, täplikkään vihertävänruskean ja tummanharmaan välillä,[11] ja sen selässä ja hännässä on ohuita, vaaleita raitoja tai mustia ja tummanvihreitä verkkokuvioita.[8][9]
Vesiagamaa tavataan Sulawesin, Molukkien ja Uuden-Guinean saarilla sekä Filippiinien eteläosissa.[9][12] Sen levinneisyys Filippiineillä on epäselvä, koska se voidaan sekoittaa maan pohjoisosissa elävään Hydrosaurus pustulatus -lajiin.[12] Vesiagaman elinympäristöä ovat pääasiassa galleriametsät. Metsänhakkuu hävittää liskoa Filippiineillä.[6] Laji on harvinainen ja elinympäristön häviäminen ja metsästys saattavat uhata sitä. IUCN ei ole arvioinut vesiagaman uhanalaisuustilannetta.[9][11]
Vesiagama on aktiivinen päivisin,[8] ja elää löysissä ryhmissä.[10] Se ottaa aamulla ja iltapäivällä aurinkoa, maaten joen yli roikkuvilla oksilla tai joentörmän suurilla kivillä.[5][8] Se hakeutuu keskipäivän aikaan varjoon joenrannan kasvillisuuteen. Poikaset ottavat aurinkoa harvemmin kuin aikuiset, todennäköisesti suojautuakseen haikaroilta, kotkilta ja käärmeiltä.[5] Vesiagama ei nimestään huolimatta kuulu vesiagamien (Physignathus) sukuun, mutta muistuttaa niitä elintavoiltaan. Sekä vesiagama että Physignathus-suvun lajit viettävät suurimman osan ajastaan puissa ja hankkivat ravintonsa sieltä. Molemmat ovat hyviä uimareita, jotka pudottautuvat vaaran uhatessa jokeen ja pakenevat joko uiden tai kävelemällä veden alla.[2][7][13] Vesiagaman takaraajojen pitkien varpaiden sivuilla on nahkaläpät,[8] ja niiden ansiosta poikaset voivat juosta lyhyitä matkoja veden päällä basiliskien tapaan.[9][11] Vesiagamien on myös nähty juoksevan takaraajojensa varassa maalla.[5]
Vesiagama syö kaikenlaista ravintoa,[7] mutta enimmäkseen kasveja.[6] Aikuinen lisko syö lehtiä ja poikaset siemeniä. Vankeudessa ne suosivat myös värikkäitä hedelmiä.[5] Näiden lisäksi vesiagaman ravintoon kuuluvat hyönteiset, lierot, kala, pienet matelijat, sammakkoeläimet, linnunpoikaset ja pienet jyrsijät.[7][10] Nuorten yksilöiden ravinto koostuu suuremmalta osin saaliista kuin täysikasvuisten, jotka syövät enemmän kasviravintoa.[6] Vesiagaman hampaat eivät sovellu lehtien pureskeluun eikä sillä ole kivipiiraa kasviravinnon hienontamiseen, mutta se voi joskus niellä kiviä ruoansulatuksen tehostamiseksi.[5] Myös endosymbioottisten mikrobien tuottama selluloosa auttaa vesiagamaa kasviravinnon sulatuksessa.[9] Koska lisko ottaa aurinkoa liikkumattomana pitkiä aikoja, se voi syödä kasviravintoa, joka luultavasti sulaa hitaammin ja tehottomammin kuin saalis.[5]
Vesiagama munii 3–9 munaa.[9] Munat kuoriutuvat 65 päivän kuluttua muninnasta. Lisko voi elää yli 15-vuotiaaksi.[6] Vastakuoriutuneet poikaset ovat 15–20 senttiä pitkiä.[5][9]
Vesiagama (Hydrosaurus amboinensis) on agamien heimoon kuuluva liskolaji. Se on suurin agamalaji ja kasvaa yli 90-senttiseksi. Vesiagamaa tavataan Indonesiassa, Papua-Uuden-Guineassa ja Filippiineillä. Se elää puissa veden läheisyydessä. Se on taitava uimari, ja pakenee vaaran uhatessa veteen.
.JPG)
