Gwyfyn sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw gwyfyn yr alan, sy'n enw gwrywaidd; yr enw lluosog ydy gwyfynod yr alan; yr enw Saesneg yw Butterbur, a'r enw gwyddonol yw Hydraecia petasitis.[1][2]
Gellir dosbarthu'r pryfaid (neu'r Insecta) sy'n perthyn i'r Urdd a elwir yn Lepidoptera yn ddwy ran: y gloynnod byw a'r gwyfynod. Mae'r dosbarthiad hwn yn cynnyws mwy na 180,000 o rywogaethau mewn tua 128 o deuluoedd.
Wedi deor o'i ŵy mae'r gwyfyn yr alan yn lindysyn sy'n bwyta llawer o ddail, ac wedyn mae'n troi i fod yn chwiler. Daw allan o'r chwiler ar ôl rhai wythnosau. Mae pedwar cyfnod yng nghylchred bywyd glöynnod byw a gwyfynod: ŵy, lindysyn, chwiler ac oedolyn.
Gwyfyn sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw gwyfyn yr alan, sy'n enw gwrywaidd; yr enw lluosog ydy gwyfynod yr alan; yr enw Saesneg yw Butterbur, a'r enw gwyddonol yw Hydraecia petasitis.
Die Pestwurzeule (Hydraecia petasitis), auch Pestwurz-Markeule oder Pestwurzflur-Markeule[1] genannt, ist ein Schmetterling (Nachtfalter) aus der Familie der Eulenfalter (Noctuidae). Der früher in der Literatur zuweilen verwendete Name Hydroecia petasitis ist zwar sprachlich korrekter, jedoch im Sinne der Nomenklaturregeln eine jüngere, unberechtigte Schreibweise. Der Artname leitet sich von den Pestwurzen (Petasites), den Raupennahrungspflanzen ab.[2]
Die Flügelspannweite der Falter beträgt 36 bis 55 Millimeter, wobei die Weibchen deutlich größer als die Männchen sind. Die Vorderflügeloberseite hat eine graubraune bis purpurgraue Farbe. Das Mittelfeld ist etwas verdunkelt, Makel sind undeutlich. Die Hinterflügeloberseite ist graubraun gefärbt und zeigt eine schwach ausgeprägte dunkle Mittellinie.
Die Raupen sind leicht glasig, hell blaugrau bis ockerfarben und zeigen schwarze Punktwarzen. Das Rückengefäß ist schwach dunkel durchschimmernd. Kopf, Brustbeine, Hals- und Afterschild sind braun.[3]
Weitere Falter aus der Gattung Hydraecia sind im Durchschnitt kleiner und kontrastreicher gezeichnet als Hydraecia petasitis.
Die Verbreitung der Pestwurzeule erstreckt sich lokal durch die Mitte Europas bis nach Ostasien. In Sibirien und Japan ist sie durch die Unterart Hydraecia petasitis amurensis vertreten.[4] Hauptlebensraum der Art sind Ufergebiete an Bächen, Flüssen, Teichen und Seen, feuchte Waldränder, Auen sowie moorige Wiesen und Täler.[5]
Die dämmerungs- und nachtaktiven Falter fliegen überwiegend von Mitte August bis Mitte September. Sie fliegen niedrig über Pflanzen zwischen den großen Blättern oder über die Wasseroberfläche.[6] Nur selten besuchen sie künstliche Lichtquellen oder Köder und wurden nicht beim Saugen an Blüten beobachtet. Diese unauffällige Lebensweise dürfte auch ein Grund dafür sein, dass die Falter relativ selten nachgewiesen werden. Wesentlich zahlreicher wurden die Raupen und Puppen gefunden, die jedoch oftmals von Parasiten befallen sind und somit keine Imagines ergeben.[7] Die Raupen ernähren sich bevorzugt von der Gewöhnlichen Pestwurz (Petasites hybridus).[8] Anfangs leben sie in den Stängeln, später in den Wurzelknollen. Sie verpuppen sich meist am Wurzelstock dicht unter der Erdoberfläche, gelegentlich auch direkt im Wurzelstock.[3] Angaben in der Literatur, dass die Art als Raupe überwintert, sind zweifelhaft. Aufgrund der Lebensweise kann von einer Überwinterung im Eistadium ausgegangen werden.[9]
Die Pestwurzeule (Hydraecia petasitis), auch Pestwurz-Markeule oder Pestwurzflur-Markeule genannt, ist ein Schmetterling (Nachtfalter) aus der Familie der Eulenfalter (Noctuidae). Der früher in der Literatur zuweilen verwendete Name Hydroecia petasitis ist zwar sprachlich korrekter, jedoch im Sinne der Nomenklaturregeln eine jüngere, unberechtigte Schreibweise. Der Artname leitet sich von den Pestwurzen (Petasites), den Raupennahrungspflanzen ab.
The butterbur (Hydraecia petasitis) is a species of moth in the family Noctuidae. It is found from most of Europe, east to Siberia and Japan.[2]
H. petasitis Dbl. (46 d). Forewing dull purplish grey, shaded with olive brown; the median shade, the outer half of median area, the terminal area except at apex, and a costal patch before submarginal line, all of this latter colour; lines as in micacea, but the outer line more curved, sometimes visibly bent on vein 5; submarginal line generally preceded by a narrow dark cloud; the stigmata large, pale grey, with dark outlines; hindwing dull dark grey with a darker outer line and submarginal cloud; continental specimens, = vindelicia Frr., are larger and better marked than the dull British petasitis. Larva dirty bone-colour, with the dark dorsal vessel showing through; the tubercles black; spiracles white in black rings; head, thoracic, and anal plates brown. [3] The wingspan is 44–50 mm.
Adults emerge in August and the beginning of September.
The larvae feed on Petasites hybridus from within the stem and later the roots. They are found from April to the beginning of July.[4]
This article incorporates text from this source, which is in the public domain. The butterbur (Hydraecia petasitis) is a species of moth in the family Noctuidae. It is found from most of Europe, east to Siberia and Japan.
Ruttojuuriyökkönen (Hydraecia petasitis) on harvinainen loppukesän ja alkusyksyn yökköslaji.
Verrattuna muihin Hydraecia-suvun lajeihin ruttojuuriyökkönen on selvästi kookkaampi, väritykseltään tasaisempi ja sen etusiivet ovat pituuteensa nähden leveämmät. Etusiipien pohjaväri on tumman violetinharmaa ilman punertavaa sävyä ja rengas- sekä munuaistäplä erottuvat muuta siipeä vaaleampina. Ulompi poikkiviiru kaartuu melko tasaisesti tehden kuitenkin jyrkän mutkan ennen siiven etureunaa. Olennaisena tuntomerkkinä siiven ulkoreunan tuntumassa kulkevan aaltoviirun keskiosa on terävästi mutkitteleva. Takasiivet ovat tasaisesti tumman ruskeat ja niissä sekä keskitäplä että kaarijuova erottuvat yläpinnalla vain heikosti, alapinnalla selvästi paremmin. Siipiväli vaihtelee 41–51 mm.[1][2][3]
Lajin levinneisyys ulottuu Länsi-Euroopasta Skandinaviaan, Baltiaan ja idässä Siperian länsiosiin.[3]
Suomessa ruttojuuriyökkönen on verraten uusi tulokas, joka tavattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1938 Lemlandista. Yksilö tunnistettiin kuitenkin uudeksi lajiksi vasta sen jälkeen kun Virolahdelta tavattiin toinen yksilö vuonna 1975.[3] Nykyisin lajin havainnot painottuvat vahvasti maan eteläosiin, etenkin etelärannikon tuntumaan, mutta satunnaisemmin sitä on havaittu aina Vaasan korkeudella saakka. Perhoset ovat lennossa yhtenä sukupolvena elokuun alusta syyskuun loppupuolelle.[4]
Toukan ravinnon vuoksi laji on sidoksissa ruttojuurikasvustoihin. Sen vuoksi se on esiintymiseltään paikoittainen, joskin saattaa sopivalla paikalla olla runsaslukuinen. Etelämpänä Euroopassa elinympäristöjä ovat suot ja jokivarret, pohjoisempana lähinnä puutarhat. Elintavoiltaan piilottelevana se lienee yleisempi kuin havainnot antavat ymmärtää. Perhoset lentävät hämärän tullen ja tulevat valolle.[5][2][2]
Toukka elää aluksi ruttojuurten versoissa tehden niihin tunnusomaisen syömäjäljen. Myöhemmin toukat elävät juurakoissa. Niillä on myös taipumusta syödä toisiaan. Muna talvehtii.[2]
Toukan ravintokasvi on etelänruttojuuri (Petasites hybridus).[2]
Ruttojuuriyökkönen (Hydraecia petasitis) on harvinainen loppukesän ja alkusyksyn yökköslaji.
De groot-hoefbladboorder (Hydraecia petasitis) is een vlinder uit de familie van de uilen (Noctuidae). De wetenschappelijke naam van deze soort is voor het eerst geldig gepubliceerd door Henry Doubleday in 1847.
De voorvleugellengte bedraagt tussen de 19 en 23 millimeter. De grondkleur van de voorvleugels is bruin. De tekening lijkt op die van de aardappelstengelboorder, maar de dwarslijnen zijn minder duidelijk. De buitenste dwarslijn loopt vanaf de achterrand recht over de voorvleugel en buigt pas vlak bij de voorrand (costa) af. Bij verstoring rent de vlinder weg.
De rups van de groot-hoefbladboorder is te vinden van april tot juli. Als waardplanten wordt groot hoefblad gebruikt. De rups leeft in de stengels en later wortels van de waardplant. De soort overwintert als ei. De vlinder kent één generatie die vliegt van halverwege juli tot en met september. De vlinder wordt zelden buiten de nabijheid van de waardplant waargenomen.
De soort komt verspreid voor over een flink deel van Europa, geconcentreerd rond Centraal-Europa. Daarnaast langs de Zwarte Zee, in de Kaukasus, de Altaj en de Koerilen. De groot-hoefbladboorder is in Nederland en België een zeldzame soort.
De groot-hoefbladboorder (Hydraecia petasitis) is een vlinder uit de familie van de uilen (Noctuidae). De wetenschappelijke naam van deze soort is voor het eerst geldig gepubliceerd door Henry Doubleday in 1847.
Hydraecia petasitis là một loài bướm đêm trong họ Noctuidae.[2][3]
