Kvagga (Equus quagga[2][3]) on sukupuuttoon kuollut, Etelä-Afrikan vuoristoseuduilla ja tasangoilla elänyt seepralaji, jolla oli muista seeproista poiketen harva juovitus ja ruskehtava turkki. Kvagga kuoli sukupuuttoon 93 vuotta sen jälkeen kun Pieter Boddaert oli kuvannut sen tieteelle vuonna 1785.
Kvagga oli läheistä sukua aroseepralle (Equus burchellii). Monet tutkijat katsovatkin geenitutkimusten perusteella, että aroseepra ja kvagga olisivat samaa lajia; tällöin aroseepra olisi tieteelliseltä nimeltään Equus quagga ja kvagga sen alalaji Equus quagga quagga.[1][2] Luokittelusta ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä, koska kvaggalla ja aroseepralla on tiettyjä morfologisia eroja.[1][4]
Hollantilaisten siirtolaisten saavuttua Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla eli seudun aroalueilla vielä runsaasti kvaggoja. Ne liikkuivat laumoina muiden seeprojen tapaan. Niitä pidettiin luonteeltaan valppaina ja vilkkaina sekä hieman arvaamattomina, mutta ne kuitenkin kesyyntyivät melko helposti. Perimätiedon mukaan niitä käytettiin eräänlaisina vahtikoirina, koska ne kykenivät tehokkaasti puolustautumaan karja-aitauksien liepeillä liikkuneita petoeläimiä vastaan.
Eurooppalaiset uudisasukkaat metsästivät kvaggoja suuria määriä. Ammuttujen kvaggojen ruhoja oli toisinaan niin paljon, etteivät mukana olleet kärryt kestäneet niiden painoa. Kvaggojen nahkasta valmistettiin säkkejä ja niiden lihasta tehtiin ruokaa hollantilaisten eli buurien maatiloilla työskennelleille alkuasukastyöläisille. Eläimiä pyydystettiin varsinkin 1830-luvulla myös elävänä, vietäväksi eläintarhoihin eri puolille maailmaa. Lontoon eläintarhassa oli useitakin kvaggayksilöitä, mutta niiden lisääntyminen ei jostain syystä onnistunut. 1860-luvulla tarhan kvaggaori häiriintyi ja se jouduttiin lopettamaan.
Yksi viimeisistä luonnonvaraisia kvaggoja koskevista näköhavainnosta tehtiin vuonna 1860, ja vuonna 1878 viimeinen jäljellä ollut villi yksilö ammuttiin. Amsterdamin eläintarhassa oli silloin jäljellä vielä kaksi tammaa, mutta mistään ei enää löydetty yhtäkään oria. Eläintarhan ja samalla maailman viimeinen kvagga kuoli maaliskuussa 1883.
Kvaggasta on jäljellä vain joitakin täytettyjä yksilöitä, 23 nahkaa, muutama luuranko, kertomuksia, piirustuksia ja mustavalkoisia valokuvia.
Vuodesta 1987 lähtien on eräälle maatilalle Etelä-Afrikan Hyväntoivonniemen pohjoisosaan, lähelle Kapkaupunkia, kerätty aroseeproja ja muidenkin seepralajien yksilöitä, joilla on kvaggamaisia piirteitä, kuten harvaa raidoitusta tai ruskeaa karvaa. Tarkoituksena on jalostaa seeproja, jotka muistuttavat ulkonäöltään mahdollisimman paljon alkuperäistä kvaggaa. Perimältään tällaiset takaisinjalostetut "kvaggat" eivät tietysti ole sen lähempänä aitoja kvaggoja kuin muutkaan seeprat.
Vuoteen 2016 mennessä hankkeessa on saatu aikaan kvaggaa muistuttavia rau-kvaggaksi nimettyjä eliöitä.[5][6]
Kvagga (Equus quagga) on sukupuuttoon kuollut, Etelä-Afrikan vuoristoseuduilla ja tasangoilla elänyt seepralaji, jolla oli muista seeproista poiketen harva juovitus ja ruskehtava turkki. Kvagga kuoli sukupuuttoon 93 vuotta sen jälkeen kun Pieter Boddaert oli kuvannut sen tieteelle vuonna 1785.
Kvagga oli läheistä sukua aroseepralle (Equus burchellii). Monet tutkijat katsovatkin geenitutkimusten perusteella, että aroseepra ja kvagga olisivat samaa lajia; tällöin aroseepra olisi tieteelliseltä nimeltään Equus quagga ja kvagga sen alalaji Equus quagga quagga. Luokittelusta ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä, koska kvaggalla ja aroseepralla on tiettyjä morfologisia eroja.
Hollantilaisten siirtolaisten saavuttua Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla eli seudun aroalueilla vielä runsaasti kvaggoja. Ne liikkuivat laumoina muiden seeprojen tapaan. Niitä pidettiin luonteeltaan valppaina ja vilkkaina sekä hieman arvaamattomina, mutta ne kuitenkin kesyyntyivät melko helposti. Perimätiedon mukaan niitä käytettiin eräänlaisina vahtikoirina, koska ne kykenivät tehokkaasti puolustautumaan karja-aitauksien liepeillä liikkuneita petoeläimiä vastaan.
Eurooppalaiset uudisasukkaat metsästivät kvaggoja suuria määriä. Ammuttujen kvaggojen ruhoja oli toisinaan niin paljon, etteivät mukana olleet kärryt kestäneet niiden painoa. Kvaggojen nahkasta valmistettiin säkkejä ja niiden lihasta tehtiin ruokaa hollantilaisten eli buurien maatiloilla työskennelleille alkuasukastyöläisille. Eläimiä pyydystettiin varsinkin 1830-luvulla myös elävänä, vietäväksi eläintarhoihin eri puolille maailmaa. Lontoon eläintarhassa oli useitakin kvaggayksilöitä, mutta niiden lisääntyminen ei jostain syystä onnistunut. 1860-luvulla tarhan kvaggaori häiriintyi ja se jouduttiin lopettamaan.
Yksi viimeisistä luonnonvaraisia kvaggoja koskevista näköhavainnosta tehtiin vuonna 1860, ja vuonna 1878 viimeinen jäljellä ollut villi yksilö ammuttiin. Amsterdamin eläintarhassa oli silloin jäljellä vielä kaksi tammaa, mutta mistään ei enää löydetty yhtäkään oria. Eläintarhan ja samalla maailman viimeinen kvagga kuoli maaliskuussa 1883.
Kvaggasta on jäljellä vain joitakin täytettyjä yksilöitä, 23 nahkaa, muutama luuranko, kertomuksia, piirustuksia ja mustavalkoisia valokuvia.
.png)
