Riftia pachyptila on yli kaksi metriä pitkäksi kasvava putkimatolaji, joka esiintyy Tyynessä valtameressä, mustien savuttajien läheisyydessä. Laji sietää ympäristössään korkeaa lämpötilaa ja korkeita rikkipitoisuuksia. Se on esimerkki ekstremofiilisestä eliölajista. Laji kuvattiin tieteelle vuonna 1981.
Suurin osa madosta on pysyvästi eläimen ympärilleen erittämän putken sisällä. Ainoa putken ulkopuolelle tuleva osa on punainen kidus, jonka väri aiheutuu pitkälle erikoistuneesta hemoglobiinista, joka kykenee sitomaan sekä happea että rikkiä[1]. Häirittynä mato vetää kiduksen suojaan putken sisään. Kiduksen avulla mato kerää ympäröivästä merivedestä happea, hiilidioksidia sekä rikkivetyä. R. pachyptilan aineenvaihdunta on sikäli erikoinen, ettei sillä ole lainkaan suuta tai suolistoa vaan kaikki madon tarvitsema ravinto syntyy sen sisällä, trofosomiksi kutsutussa kudoksessa elävien rikkibakteerien tuottamana. Näiden bakteerien energianlähteenä toimii rikkivedyn hapettaminen ja hiilen lähteenä madon keräämä hiilidioksidi.[2][3] Erikoinen strategia on tehokas ja R. pachyptila onkin nopeimmin kasvava meressä elävä selkärangaton ja mato kasvaa jopa 3mm vuorokaudessa. Sen tiedetään saavuttaneen 1,5 metrin pituuden alle kahdessa vuodessa.[4]
Riftia pachyptilan saalistajiin kuuluvat savuttajan ympäristössä elävät ravut. Yksittäinen musta savuttaja ei ole välttämättä kovin pitkäikäinen ja lähteen sammuttua myös kaikki sen ympärillä elävät putkimadot menehtyvät. Laji kuitenkin lisääntyy tehokkaasti. Hedelmöitys on ulkoinen: koiras ja naarasmadot laskevat sukusolunsa meriveteen, missä munasolut hedelmöityvät. Hedelmöityneestä munasolusta syntyvät toukat kiinnittyvät kiviin hydrotermisen lähteen läheisyydessä, mahdollisesti jopa satojen kilometrien päässä paikasta, jolla niiden vanhemmat elävät[5].
Riftia pachyptila on yli kaksi metriä pitkäksi kasvava putkimatolaji, joka esiintyy Tyynessä valtameressä, mustien savuttajien läheisyydessä. Laji sietää ympäristössään korkeaa lämpötilaa ja korkeita rikkipitoisuuksia. Se on esimerkki ekstremofiilisestä eliölajista. Laji kuvattiin tieteelle vuonna 1981.
Suurin osa madosta on pysyvästi eläimen ympärilleen erittämän putken sisällä. Ainoa putken ulkopuolelle tuleva osa on punainen kidus, jonka väri aiheutuu pitkälle erikoistuneesta hemoglobiinista, joka kykenee sitomaan sekä happea että rikkiä. Häirittynä mato vetää kiduksen suojaan putken sisään. Kiduksen avulla mato kerää ympäröivästä merivedestä happea, hiilidioksidia sekä rikkivetyä. R. pachyptilan aineenvaihdunta on sikäli erikoinen, ettei sillä ole lainkaan suuta tai suolistoa vaan kaikki madon tarvitsema ravinto syntyy sen sisällä, trofosomiksi kutsutussa kudoksessa elävien rikkibakteerien tuottamana. Näiden bakteerien energianlähteenä toimii rikkivedyn hapettaminen ja hiilen lähteenä madon keräämä hiilidioksidi. Erikoinen strategia on tehokas ja R. pachyptila onkin nopeimmin kasvava meressä elävä selkärangaton ja mato kasvaa jopa 3mm vuorokaudessa. Sen tiedetään saavuttaneen 1,5 metrin pituuden alle kahdessa vuodessa.
Riftia pachyptilan saalistajiin kuuluvat savuttajan ympäristössä elävät ravut. Yksittäinen musta savuttaja ei ole välttämättä kovin pitkäikäinen ja lähteen sammuttua myös kaikki sen ympärillä elävät putkimadot menehtyvät. Laji kuitenkin lisääntyy tehokkaasti. Hedelmöitys on ulkoinen: koiras ja naarasmadot laskevat sukusolunsa meriveteen, missä munasolut hedelmöityvät. Hedelmöityneestä munasolusta syntyvät toukat kiinnittyvät kiviin hydrotermisen lähteen läheisyydessä, mahdollisesti jopa satojen kilometrien päässä paikasta, jolla niiden vanhemmat elävät.
