Liitokorento (Epitheca bimaculata) on kiiltokorentoihin kuuluva väriltään keltamusta sudenkorento. Sillä on tapana pysyä pitkään lennossa ja laskeutua harvoin.
Liitokorento on ulkonäöltään lähemmin ruskohukankorennon kuin muiden liitokorentojen kaltainen. Korennolla on takaruumiissaan laaja keltainen kuviointi. Takaruumiin keskilinjalla on leveä tumma kaistale. Lajin takasiipien tyvillä on suuret kolmiomaiset tummat alueet. Siipisolmuissa puolestaan ei ole tummia täpliä, jotka ruskohukankorennolla on.[1]
Liitokorennon takaruumis on 40–44 mm pitkä ja takasiipi 38–44 mm pitkä.[1]
Lajin lentoaika on toukokuun lopulta heinäkuun lopulle. Päälentoaika ajoittuu kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun.[1]
Liitokorento viettää tavallisesti pitkiä aikoja lennossa ja laskeutuu vain harvoin. Laji on erityisen kestävä ja nopea lentämään, ja saattaa vaeltaa veden päällä pitkälle rannasta. Kuitenkin lentotapojen vuoksi liitokorennon löytäminen on vaikeaa. Yleisimmin havaittavia yksilöitä ovat nuoret aikuiset, kun ne lentävät rinteillä ja muilla lämpimillä paikoilla.[1]
Liitokorennon naaras voi munia kerralla yli 2 000 munaa nauhamaisina ketjuina.[1]
Liitokorento on levinnyt pääosin Euraasian itäosiin. Keski-Euroopassa se esiintyy erittäin paikallisena, mutta Aasiassa levinneisyysalue jatkuu Sahalinille ja Japaniin. Suomessa liitokorentoa elää harvinaisena ja paikoittaisena maan eteläisimmissä osissa.[1]
Liitokorennon yleisimpiä elinympäristöjä ovat järvet ja lammet, joilla on ruoikkoiset rannat ja paljon kasvillisuutta. Toisinaan lajia tavataan myös merenlahdilla ja soiden lammilla.[1]
Liitokorento (Epitheca bimaculata) on kiiltokorentoihin kuuluva väriltään keltamusta sudenkorento. Sillä on tapana pysyä pitkään lennossa ja laskeutua harvoin.
