Kultapistiäiset eli kultiaiset[1] (Chrysididae) ovat yli 3000 lajia kattava myrkkypistiäisheimo. Ne ovat saaneet nimensä ryhmälle tyypillisestä kirkkaasta ja metallinhohtoisesta värityksestä,[1] josta koko heimossa on vain joitakin poikkeuksia. Lajeja esiintyy kaikkialla maailmassa, mutta lajisto on runsain aavikkoalueilla.
Suurin alaheimo on Chrysidinae, jonka lajit ovat tyypillisesti kleptoparasiitteja, tavallisesti erakkoampiaisen tai -mehiläisen pesäloisia. Kultapistiäisnaaras munii munansa erakkoampiaisen pesään, missä sen toukka syö isäntälajin emon toukalleen ravinnoksi jättämät eläimet ja joissakin tapauksessa myös itse isäntälajin toukan. Koska kultapistiäiset eivät kykene käyttämään ravinnokseen kasviperäistä materiaalia, ne kultapistiäistoukat, jotka loisivat kasvisravintoa toukilleen jättävillä isäntäpistiäislajeilla, kuoriutuvat munasta vasta isäntälajin toukan koteloituessa ja syövät koteloituneen toukan.
Kukin kultapistiäissuku on jokseenkin erikoistunut tiettyyn isäntäpistiäisryhmään, jonka pesiin ne munivat ja jotkin lajit loisivat vain yhdellä tietyllä isäntälajilla. Täysikasvuiset kultapistiäiset käyttävät ravinnokseen myös kukkien mettä[1].
Suomessa on tavattu 49 kultapistiäislajia,[2] joita ovat muun muassa kenkäokakultiainen (Elampus panzeri), ruusukorukultiainen (Hedychridium roseum), idänjalokultiainen (Hedychrum gerstaeckeri) ja ketopyörökultiainen (Holopyga generosa).[1] Kolme lajia – idänsäihkykultiainen eli silosäihkypistiäinen (Cleptes nitidulus), idänpyörökultiainen (Holopyga inflammata) ja vyökultiainen (Chrysis equestris) – on luokiteltu Suomesta hävinneiksi[2].
Kultapistiäiset eli kultiaiset (Chrysididae) ovat yli 3000 lajia kattava myrkkypistiäisheimo. Ne ovat saaneet nimensä ryhmälle tyypillisestä kirkkaasta ja metallinhohtoisesta värityksestä, josta koko heimossa on vain joitakin poikkeuksia. Lajeja esiintyy kaikkialla maailmassa, mutta lajisto on runsain aavikkoalueilla.
Suurin alaheimo on Chrysidinae, jonka lajit ovat tyypillisesti kleptoparasiitteja, tavallisesti erakkoampiaisen tai -mehiläisen pesäloisia. Kultapistiäisnaaras munii munansa erakkoampiaisen pesään, missä sen toukka syö isäntälajin emon toukalleen ravinnoksi jättämät eläimet ja joissakin tapauksessa myös itse isäntälajin toukan. Koska kultapistiäiset eivät kykene käyttämään ravinnokseen kasviperäistä materiaalia, ne kultapistiäistoukat, jotka loisivat kasvisravintoa toukilleen jättävillä isäntäpistiäislajeilla, kuoriutuvat munasta vasta isäntälajin toukan koteloituessa ja syövät koteloituneen toukan.
Kukin kultapistiäissuku on jokseenkin erikoistunut tiettyyn isäntäpistiäisryhmään, jonka pesiin ne munivat ja jotkin lajit loisivat vain yhdellä tietyllä isäntälajilla. Täysikasvuiset kultapistiäiset käyttävät ravinnokseen myös kukkien mettä.
Suomessa on tavattu 49 kultapistiäislajia, joita ovat muun muassa kenkäokakultiainen (Elampus panzeri), ruusukorukultiainen (Hedychridium roseum), idänjalokultiainen (Hedychrum gerstaeckeri) ja ketopyörökultiainen (Holopyga generosa). Kolme lajia – idänsäihkykultiainen eli silosäihkypistiäinen (Cleptes nitidulus), idänpyörökultiainen (Holopyga inflammata) ja vyökultiainen (Chrysis equestris) – on luokiteltu Suomesta hävinneiksi.
