Parsakasvit (Asparagaceae) on yksisirkkaisheimo Asparagales-lahkossa. Se on varsin epäyhtenäinen ryhmä ulkonäöltään erilaisia kasveja, jotka kuitenkin ovat selvästi toistensa sukulaisia ja muodostavat molekyylitutkimusten perusteella kladin. Heimo on levinneisyydeltään yleismaailmallinen, ja niitä kasvaa kaikkialla arktisia alueita lukuun ottamatta.
Heimon arvellaan olevan noin 91 miljoonaa vuotta vanha, joten se on syntynyt jo liitukaudella. Heimon sisäinen erilaistuminen lienee alkanut noin 89 miljoonaa vuotta sitten. Parsakasvien heimolla ei ole mitään ilmeisiä kehittyneitä ominaisuuksia (ns. apomorfioita), jotka erottaisivat ne edeltäjistään. Siemenen endospermin eräät piirteet (mm. kehittymistapa) voisivat ehkä käydä koko heimon apomorfiasta.[1]
Parsakasvien kehityslinja on melko selvästi erottuva kokonaisuus. Suvun Aphyllanthes fylogeneettinen asema on epäselvä. Alaheimot Brodiaeoideae ja Scilloideae ovat ilmeisesti toisilleen sukua ja muodostavat yhteisen kladin.[1]
Heimo lienee kaikkein epätyydyttävin koko koppisiemenisten järjestelmässä, koska se on niin moninainen eikä sillä ole mitään yhteistä ominaisuutta. Lisäksi jotkin alaheimot ovat vaikeasti tunnistettavissa. Kukat ovat niissä tyypillistä yksisirkkaisille ominaista tyyppiä, kun taas toisissa alaheimoissa ne ovat hyvin erikoistuneita. Eräät alaheimot (erityisesti Nolinoideae ja Agavoideae) ovat hyvin heterogeenisiä, ja aikaisemmissa kasvijärjestelmissä onkin niiden tiimoilta erotettu useita eri heimoja.[1]
Parsakasvien heimossa on kaikkiaan 153 sukua ja 2480 lajia sekä seitsemän alaheimoa, joissa vielä useita tribuksia.[1] Seuraavassa alaheimojen ja tribusten tärkeimpiä ominaisuuksia.
Alaheimossa on vain yksi laji: vihvilälilja (Aphyllanthes monspeliensis). Se kasvaa läntisissä Välimerenmaissa sekä Euroopan että Afrikan puolella. Kasvin maanpinna yläpuoliset osat koostuvat mättäästä vanallisia kukintoja. Vanat ovat yhteyttäviä, sillä lehdet ovat surkastuneet. Kukinnossa on muutama kukka, ja harittavat, tavallisesti siniset kehälehdet ovat kooltaan vaatimattomia. Kasvi muistuttaa silmiöitä eli kuovinkukkia (Sisyrinchium), jotka kuuluvat kurjenmiekkakasveihin (Iridaceae).[1]
Tämä alaheimo on ennen tunnettu heimona Themidaceae. Siihen kuuluu n. 12 sukua ja 62 lajia, jotka esiintyvät Amerikassa Brittiläisestä Kolumbiasta Guatemalaan ulottuvalla alueella. Kasvit muistuttavat laukkakasveja (alaheimo Allioideae narsissikasvien heimossa Amaryllidaceae) vanallisten, sarjamaisten kukintojen, melko pienten kukkien, enemmän tai vähemmän yhteenkasvaneiden kehälehtien ja kehänpäällisen sikiäimen puolesta. Erona laukkakasveihin on kuituinen pystyjuurakko sipulin sijaan, laukoille tyypillisen tuoksun puuttuminen ja tavallisesti ainakin neljä kukinnon ylälehteä, jotka eivät peitä kukintoa laukkojen noin kolmen ylälehden tapaan.[1] Alaheimoon kuuluvat suvut Androstephium, Bessera, Bloomeria, Brodiaea, Dandya, Dichelostemma, Milla, Petronymphe, Triteleia ja Triteleiopsis.[1]
Tunnettiin aiemmin hyasinttikasvien heimona Hyacinthaceae. Siihen kuuluu 41–70 sukua ja 770–1000 lajia, jotka kasvavat etupäässä Vanhassa maailmassa välimerenilmastoisilla alueilla, Keski-Aasiassa ja Japanissa; Etelä-Amerikassa on vain muutama laji. Hyasinttikasvit ovat sipulikasveja, joilla on melko mehevät ja limapitoiset lehdet, jotka sijaitsevat tyviruusukkeena. Vanallisessa terttumaisessa kukinnossa on melko huomaamattomia kukkia, joissa on enemmän tai vähemmän yhteen kasvanut kehä. Hedelmä on kota. Alaheimossa on neljä tribusta.[1]
Tribuksessa on vain yksi suku Oziroë ja viisi lajia, jotka kasvavat Etelä-Amerikan länsiosissa.[1]
Neljä sukua ja 312 lajia Euroopassa, Länsi-Aasiassa ja Afrikassa. Suvussa Ornithogalum on 160 ja suvussa Albuca 110–140 lajia.[1]
Tribuksessa on kaksi tai ehkä kolme sukua ja 105 lajia enimmäkseen Afrikassa, Madagaskarissa ja Välimerenmaista Intiaan.[1]
32 sukua ja n. 500 lajia Euraasiassa, Afrikassa, Madagaskarissa ja Etelä-Intiassa. Suurimpia sukuja ovat Lachenalia (110 lajia), Ledebouria (70 lajia), Muscari ja Bellevalia (50 lajia kummassakin) sekä Scilla (30 lajia).[1]
23 sukua ja 637 lajia, jotka kasvavat lähes kaikkialla maapallolla kylmiä alueita lukuun ottamatta, erityisesti Pohjois-Amerikan lounaisosissa. Kasvit ovat vaakajuurakkoisia ja lehtiruusukkeellisia. Suurimpia sukuja ovat Agave (210 lajia), Chlorophytum (150 lajia), Anthericum (65 lajia), Echeandia (60 lajia) ja Yucca (50 lajia).[1]
14–15 sukua ja 178 lajia Madagaskarissa, Intiassa, Kaakkois-Aasiassa, Tyynenmeren saarilla, Etelä-Amerikassa ja etenkin Australiassa. Suurimmat suvut ovat Lomandra ja Thysanotus, joissa kummassakin on 50 lajia. Ryhmään kuuluu myös koristekasveina tunnetut liljapuut (Cordyline).[1]
Alaheimossa on kaksi sukua ja 165–295 lajia, jotka melkein kaikki ovat parsoja (Asparagus; toinen suku on 5-lajinen Hemiphylacus). Alaheimon lajeja kasvaa Vanhassa maailmassa ja Meksikossa. Kasvit ovat juurakollisia, saponiineja sisältäviä, ja lehdet ovat kierteisasentoisia. Kukat sijaitsevat ryhmissä tai röyhymäisissä kukinnoissa. Kehäputki on lyhyt ja hetiö kiinnittyy sen tyveen. Hedelmä esimerkiksi marja.
Alaheimossa on 26 sukua ja 475 lajia eri puolilla maapalloa. Suurimmat suvut ovat Dracaena (100), Eriospermum (100), Aspidistra (90), Polygonatum (60) ja Ophiopogon (55).[1]
Parsakasvit (Asparagaceae) on yksisirkkaisheimo Asparagales-lahkossa. Se on varsin epäyhtenäinen ryhmä ulkonäöltään erilaisia kasveja, jotka kuitenkin ovat selvästi toistensa sukulaisia ja muodostavat molekyylitutkimusten perusteella kladin. Heimo on levinneisyydeltään yleismaailmallinen, ja niitä kasvaa kaikkialla arktisia alueita lukuun ottamatta.
Heimon arvellaan olevan noin 91 miljoonaa vuotta vanha, joten se on syntynyt jo liitukaudella. Heimon sisäinen erilaistuminen lienee alkanut noin 89 miljoonaa vuotta sitten. Parsakasvien heimolla ei ole mitään ilmeisiä kehittyneitä ominaisuuksia (ns. apomorfioita), jotka erottaisivat ne edeltäjistään. Siemenen endospermin eräät piirteet (mm. kehittymistapa) voisivat ehkä käydä koko heimon apomorfiasta.
Parsakasvien kehityslinja on melko selvästi erottuva kokonaisuus. Suvun Aphyllanthes fylogeneettinen asema on epäselvä. Alaheimot Brodiaeoideae ja Scilloideae ovat ilmeisesti toisilleen sukua ja muodostavat yhteisen kladin.
Heimo lienee kaikkein epätyydyttävin koko koppisiemenisten järjestelmässä, koska se on niin moninainen eikä sillä ole mitään yhteistä ominaisuutta. Lisäksi jotkin alaheimot ovat vaikeasti tunnistettavissa. Kukat ovat niissä tyypillistä yksisirkkaisille ominaista tyyppiä, kun taas toisissa alaheimoissa ne ovat hyvin erikoistuneita. Eräät alaheimot (erityisesti Nolinoideae ja Agavoideae) ovat hyvin heterogeenisiä, ja aikaisemmissa kasvijärjestelmissä onkin niiden tiimoilta erotettu useita eri heimoja.
