Likusterit (Ligustrum) on öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluva suku, jossa on noin 40–50 lajia. Näistä osa on ainavihantia, osa puoliainavihantia, osa lehtensä pudottavia pensaita ja pieniä puita. Lajit ovat lähtöisin Euroopasta, Pohjois-Afrikasta, Aasiasta ja Australaasiasta. Monimuotoisimmillaan ne esiintyvät Kiinassa, Himalajalla, Japanissa ja Taiwanissa. Suomessa suvun lajeista on kasvatettu lähinnä aitalikusteria, joka luonnonvaraisena menestyy Etelä-Ruotsin korkeudelle saakka.
Likusterien pienikokoiset ja voimakastuoksuiset kukat sijaitsevat kukinnoissa. Niissä on neljä terälehteä ja kaksi korkeaa hedettä, joissa on keltaisia ja punaisia ponsia sekä näiden välissä matala emi. Terälehdet ja kukinnot putoavat kukan hedelmöityttyä. Tällöin emi jää verhiön sisään. Kukinta alkaa, kun kasvukauden astepäiväluku on 330. Terttuina kasvavat pienikokoiset hedelmät ovat tyypiltään luumarjoja, väriltään lilasta mustaan. Joidenkin lajien hedelmä on ihmiselle lievästi myrkyllinen.[1]
Suotuisissa kasvuoloissa yksittäinen pensas saattaa tuottaa tuhansia hedelmiä, joita linnut mielellään käyttävät ravinnokseen. Likustereita käyttävät ravintonaan myös monien perhosten toukat.
Monien muiden kasvien tavoin likusterit ovat myrkyllisiä hevoselle. Seuduilla, joiden luontaiseen kasvistoon likusterit eivät kuulu, näistä on tullut rikkakasveja, jotka korvaavat luontaisia lajeja levittäytymällä erämaa-alueille. Erityinen ongelma tämä on ollut Pohjois-Amerikassa, missä ei luontaisesti esiinny yhtään tämän suvun lajia.[3] Uudessa-Seelannissa likusterien kasvatus ja viljely on kokonaan kielletty niiden aiheuttamien terveyshaittojen takia – likusterien siitepöly on tunnettu astman ja ihottuman aiheuttaja. Siellä likusterien hävittämiseen riittää ilmoitus viranomaisille niiden sijainnista. Ligustrum robustum -likusterilaji luetaan sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.[4]
Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa 36 prosenttia puutarhureista ilmoitti, että jättäisi likusterien takia kiinteistön hankkimatta.
Likusterit (Ligustrum) on öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluva suku, jossa on noin 40–50 lajia. Näistä osa on ainavihantia, osa puoliainavihantia, osa lehtensä pudottavia pensaita ja pieniä puita. Lajit ovat lähtöisin Euroopasta, Pohjois-Afrikasta, Aasiasta ja Australaasiasta. Monimuotoisimmillaan ne esiintyvät Kiinassa, Himalajalla, Japanissa ja Taiwanissa. Suomessa suvun lajeista on kasvatettu lähinnä aitalikusteria, joka luonnonvaraisena menestyy Etelä-Ruotsin korkeudelle saakka.
Likusterien pienikokoiset ja voimakastuoksuiset kukat sijaitsevat kukinnoissa. Niissä on neljä terälehteä ja kaksi korkeaa hedettä, joissa on keltaisia ja punaisia ponsia sekä näiden välissä matala emi. Terälehdet ja kukinnot putoavat kukan hedelmöityttyä. Tällöin emi jää verhiön sisään. Kukinta alkaa, kun kasvukauden astepäiväluku on 330. Terttuina kasvavat pienikokoiset hedelmät ovat tyypiltään luumarjoja, väriltään lilasta mustaan. Joidenkin lajien hedelmä on ihmiselle lievästi myrkyllinen.
