Erakkohaukka (Buteogallus solitarius) on haukkojen heimon luhtahaukkojen sukuun kuuluva lintu. Sitä tavataan hyvin laajalla alueella Meksikosta Argentiinan luoteisosaan ja siinä väissä Belizessa, Hondurasissa, Guatemalassa, Nicaraguassa, Costa Ricassa, El Salvadorissa, Panamassa, Kolumbiassa, Venezuelassa, Guyanassa, Perussa, Ecuadorissa ja Boliviassa. Se on silti yleensä harvinainen ja paikallinen, eikä populaatio arvion mukaan ehkä ylitä tuhatta yksilöä, joskin arvio on luultavasti liian alhainen.[1] Aikuisten yksilöiden määrä on todennäköisesti kuitenkin 1 000–2 500 yksilöä, jolloin kokonaismäärä olisi 1 500–4 000 yksilö. Kanta on kuitenkin pienenemässä elinalueiden tuhoutumisen ja liiallisen metsästyksen vuoksi.[3]
Sen elinpiiriä ovat kosteat, tiheämetsäiset vuorenjuuret ja muut subtrooppiset ja trooppiset esivuoret ja kosteat vuoristometsät, yleensä 600–2 200 metrin korkeudessa.[3]
Laji luokiteltiin aiemmin erakkohaukkojen sukuun (Harpyhaliaetus), mutta molekyylitutkimusten perusteella se kuuluu luhtahaukkojen suvun neljä lajia käsittävään kladiin.[4]
Erakkohaukka (Buteogallus solitarius) on haukkojen heimon luhtahaukkojen sukuun kuuluva lintu. Sitä tavataan hyvin laajalla alueella Meksikosta Argentiinan luoteisosaan ja siinä väissä Belizessa, Hondurasissa, Guatemalassa, Nicaraguassa, Costa Ricassa, El Salvadorissa, Panamassa, Kolumbiassa, Venezuelassa, Guyanassa, Perussa, Ecuadorissa ja Boliviassa. Se on silti yleensä harvinainen ja paikallinen, eikä populaatio arvion mukaan ehkä ylitä tuhatta yksilöä, joskin arvio on luultavasti liian alhainen. Aikuisten yksilöiden määrä on todennäköisesti kuitenkin 1 000–2 500 yksilöä, jolloin kokonaismäärä olisi 1 500–4 000 yksilö. Kanta on kuitenkin pienenemässä elinalueiden tuhoutumisen ja liiallisen metsästyksen vuoksi.
Sen elinpiiriä ovat kosteat, tiheämetsäiset vuorenjuuret ja muut subtrooppiset ja trooppiset esivuoret ja kosteat vuoristometsät, yleensä 600–2 200 metrin korkeudessa.
Laji luokiteltiin aiemmin erakkohaukkojen sukuun (Harpyhaliaetus), mutta molekyylitutkimusten perusteella se kuuluu luhtahaukkojen suvun neljä lajia käsittävään kladiin.