Jättiputket eli jättiläisukonputket (Heracleum persicum -ryhmä) ovat ukonputkien sukuun ja sarjakukkaiskasvien heimoon kuuluva lajiryhmä. Siihen luokitellaan kuuluvaksi kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum), persianjättiputki (Heracleum persicum, syn. H. laciniatum) ja armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi). Jättiputket ovat alun perin Aasiasta, mistä ne ovat levinneet muihin maanosiin koristekasveina.
Suomessa jättiputket luokitellaan nykyään selvästi haitallisiksi tulokaslajeiksi. Jättiputkien suuret, maanalaiset siemenpankit tekevät niistä hankalan hävitettävän – pelkän maanpäällisen osan poisto juurineen ei riitä, vaan jättiputkia ilmestyy samalle paikalle viimeistään seuraavana kesänä.
Jättiputkien kasvinesteen sisältämät myrkylliset furanokumariinit aiheuttavat iholle päästyään auringonvalon vaikutuksesta palovammoja muistuttavia haavoja ja rakkuloita ihoon, jotka paranevat hitaasti. Kasvinesteen sisältämät yhdisteet voivat aiheuttaa jopa näön menetyksen joutuessaan silmiin.[2]
Jättiputket kasvavat suuriksi: puolestatoista jopa 4,5 metriä korkeiksi.[3] Jättiputket tuottavat hyvin runsaasti siemeniä, leviävät helposti ja niiden hävittäminen on vaikeaa.[4]
Jättiputket valtaavat nopeasti alaa. Niiden kukinnon siemenaiheet voivat säilyttää itävyytensä, vaikka kukintovarsi katkaistaisiin. Siemenet ovat itämiskykyisiä ainakin 5-8, jopa 10 vuotta. Vanhat juurakot versovat kasvuun heti lumien sulettua, ja siementaimet ilmestyvät näkyviin parin viikon kuluessa.[5] Suomessa ylivoimaisesti yleisimmin esiintyvä jättiputkilaji on kaukasianjättiputki.[6]
Keski-Euroopassa kasvin hävittäminen vanhoilta kasvupaikoilta on kestänyt jopa kymmenen vuotta. Varmimmat ja nopeimmat torjuntatulokset saataneen yhdistämällä kemiallinen torjunta (glyfosaatti- tai MCPA-valmisteet) sekä mekaaniset menetelmät. Torjunta-aineen pitoisuuden tulee olla riittävä, ja vesistörajoituksia on noudatettava. Bio-merkityillä glyfosaattivalmisteilla sallittu ruiskutusetäísyys on kolme metriä sen hetkisestä veden pinnasta. Käsittelyn saa tarvittaessa tehdä bio-merkityillä valmisteilla vesirajaan asti, jos käytetään sivelymenetelmää. Suojaetäisyys on riskianalyysissä määritetty ruiskutuksen tuulikulkeuman perusteella. Glyfosaatti on vesieliöille haitallista. MCPA-valmisteilla suojaetäisyys on pidempi.[7]
Torjunta-aine tappaa kasvit juurineen ja siementaimet poistetaan mekaanisesti kun niitä ilmestyy. Naudat, lampaat ja siat voivat jossain määrin syödä jättiputkia ja myös tällaisesta torjunnasta on hyviä kokemuksia. Eläimet voivat kuitenkin saada vammoja silmiin, sieraimiin ja suuhun. Suuria määriä syöneille eläimille voi tulla ruoansulatuksen ongelmia.[8]
Jättiputket eli jättiläisukonputket (Heracleum persicum -ryhmä) ovat ukonputkien sukuun ja sarjakukkaiskasvien heimoon kuuluva lajiryhmä. Siihen luokitellaan kuuluvaksi kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum), persianjättiputki (Heracleum persicum, syn. H. laciniatum) ja armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi). Jättiputket ovat alun perin Aasiasta, mistä ne ovat levinneet muihin maanosiin koristekasveina.
Suomessa jättiputket luokitellaan nykyään selvästi haitallisiksi tulokaslajeiksi. Jättiputkien suuret, maanalaiset siemenpankit tekevät niistä hankalan hävitettävän – pelkän maanpäällisen osan poisto juurineen ei riitä, vaan jättiputkia ilmestyy samalle paikalle viimeistään seuraavana kesänä.
Jättiputkien kasvinesteen sisältämät myrkylliset furanokumariinit aiheuttavat iholle päästyään auringonvalon vaikutuksesta palovammoja muistuttavia haavoja ja rakkuloita ihoon, jotka paranevat hitaasti. Kasvinesteen sisältämät yhdisteet voivat aiheuttaa jopa näön menetyksen joutuessaan silmiin.
Jättiputket kasvavat suuriksi: puolestatoista jopa 4,5 metriä korkeiksi. Jättiputket tuottavat hyvin runsaasti siemeniä, leviävät helposti ja niiden hävittäminen on vaikeaa.