Hämähäkit (Araneae) ovat niveljalkaisiin (Arthropoda) kuuluvia hämähäkkieläimiä (Arachnida). Hämähäkkien lahkoon kuuluu kolme osalahkoa, 112 heimoa, lähes 4000 sukua ja lähes 45 000 lajia.[1] Lajeja saattaa kuitenkin olla jopa kaksinkertainen määrä. Euroopasta on tavattu noin 4500 ja Suomesta lähes 650 hämähäkkilajia.[2]
Hämähäkit sekoitetaan usein hyönteisiin, vaikka ne kuuluvat hämähäkkieläimiin. Useimmat hämähäkit ovat ihmiselle haitattomia hyönteisten saalistajia ja biologisia torjujia. Vain hyvin harvojen hämähäkkien myrkky on vaarallista ihmiselle.
Hämähäkit eroavat muista hämähäkkieläimistä siten, että niiden ruumis on kaksiosainen ja lähes aina ulkoisesti jaokkeeton. Jalkoja on kahdeksan kappaletta eikä varsinaista päätä voi erottaa eturuumiista. Hämähäkkien ruumiin pituus vaihtelee puolesta millistä aina kahdeksaan senttimetriin.
Hämähäkin aivot sijaitsevat hämähäkin prosomassa eli eturuumiissa. Aivot sijaitsevat hämähäkeillä suun alueella ja ruokatorvi kulkeekin suoraan aivojen läpi. Aivot ovat suorassa yhteydessä silmiin, myrkkyrauhaseen ja lehtikeuhkoihin. Heti aivojen takana sijaitsee imumaha ja sen toiminnan mahdollistavat lihakset. Hämähäkin takaruumiissa sijaitsevat mm. sydän, (naarailla) munarauhanen, lehtikeuhkot, ilmaputkisto, kehruurauhaset, keskisuoli ja muita sisäelimiä.
Hämähäkit kykenevät nauttimaan vain nestemäistä ravintoa. Tärkeä osa ruuansulatuksesta tapahtuukin saaliseläimen sisällä hämähäkin uhriinsa ruiskuttaman myrkyn ja ruuansulatusentsyymejä sisältävän nesteen vaikutuksesta. Kun nämä eritteet ovat muuttaneet saaliin kudokset nestemäiseen muotoon, hämähäkki puristelee tai imee "mehun" saaliista suuhunsa. Hämähäkkien suu on melko yksinkertainen. Se yhteydessä sijaitsevat koukkuleuat (kelikerit), jotka ovat leukapiikeillä ("myrkkyhampailla") varustettuja leukaraajoja sekä muutamia ympäröiviä rakenteita. Varsinaista suuaukkoa ympäröi hieno karvoitus, joka suodattaa ruokamassasta kaikki siinä jäljellä olevat kiinteät hiukkaset.
Ravinnonhankinnassa keskeinen elin on imumaha, joka sijaitsee eturuumiissa, aivojen takana. Sen voimakkaat lihakset imevät nesteen saaliista hämähäkin ruuansulatuskanavaan. Mahaan liittyy useita umpipusseja, joista osa ulottuu jopa hämähäkin jalkojen yläosan sisään. Tällä on luultavasti merkitystä ruokasulan sekoittumisen kannalta.
Suoli kulkee etu- ja takaruumista yhdistävän kannaksen läpi ja takaruumiin sisällä, sydämen ja sukurauhasten välissä on keskisuoli. Ruuansulatuskanava päättyy erityiseen pussiin, johon uloste kertyy. Peräaukko sijaitsee takaruumiin kärjessä, kehruurauhasten vieressä.
Useimmilla hämähäkeillä on hengitystä varten sekä kiduksia muistuttavat lehtikeuhkot että korkeampien eläinten keuhkoputkia muistuttavat ilmaputket. Lehtikeuhkot sijaitsevat takaruumiin etuosassa. Ilma kulkee lehtikeuhkoihin niiden kohdalla hämähäkin vatsapuolella olevista raoista ja ne ovat yhteydessä sydämeen sijaiten saman pussin sisällä. Ilmaputkisto avautuu takaruumiin kärjessä olevan aukon kautta ja sen tiehyet kulkevat suoraan useisiin elimiin takaruumiin sisällä. Hämähäkit eivät suorita mitään hengitysliikkeitä, vaan kaasunvaihto on passiivista.
Verenkierto on avoin eli verta vastaava neste, hemolymfa, virtaa kudoksissa vapaasti sydämen liikuttamana. Niinpä hemolymfan voisi suomentaa kudosvereksi. Happea sitova molekyyli on hemosyaniini, minkä vuoksi hapekas veri on väriltään sinertävää ja hapeton väritöntä. Sydän on pitkä ja sangen ohut putki ja se sijaitsee hämähäkin selkäpuolella. Sydämen kohdalla monilla hämähäkkilajeilla on kuvio, jonka läpi sydämen liikkeet voi olla mahdollista nähdä. Hämähäkkien sydämen lyöntitiheys vaihtelee isojen lajien 60–70 lyönnistä minuutissa pienten lajien yli 200 lyöntiin minuutissa.[3]
Hämähäkeillä on huono näkö, ja parhaimmillaankin ne näkevät tarkasti vain 30 senttimetrin päähän [4]. Hämähäkillä on tavallisesti kahdeksan silmää, joista jokainen on yhteydessä aivoihin. Toisin kuin hyönteisillä, hämähäkeillä ei ole verkkosilmiä vaan yksilinssiset pistesilmät. Hämähäkki ei pysty kääntelemään päätään, minkä vuoksi sille on kehittynyt monta silmäparia. Silmät ovat järjestäytyneet yleensä kahteen tai kolmeen riviin, ja niiden koko saattaa vaihdella. Etenkin heimoissa, joiden saalistus tapahtuu näköaistin avulla, osa silmistä on huomattavasti suurempia kuin toiset. Silmien suojana on useita sukasia.
Silmien lukumäärä tarjoaa tärkeän määritystuntomerkin. Silmiä on useimmiten kahdeksan, mutta joissakin heimoissa vain kuusi [5] ja muutamilla lajeilla sitäkin vähemmän. Lukumäärä on kuitenkin aina parillinen. Tietyt hämähäkit (kuten Spelungula cavernicola) ovat silmättömiä. Useimmat tällaisista hämähäkeistä elävät pimeässä ja turvautuvat saalistuksessaan muihin aisteihin.
Varsinaisilla hämähäkeillä on takaruumiissaan kehruurauhasia, joista ne voivat erittää ilmassa kovettuvaa seittiä. Kaikki hämähäkit tuottavat seittiä ja käyttävät sitä muniensa suojana, mutta osa kutoo niistä myös pyyntiverkkoja, pesiä, liitorihmoja ja paketteja saalista varten.
Jotkut hämähäkkilajit tekevät pyyntiverkoistaan epäsäännöllisen muotoisia ja toiset suppilomaisia. Vaikka hämähäkit eivät ole immuuneja oman seittinsä liimalle, ne eivät tavallisesti tartu omiin verkkoihinsa. Osa rihmoista ei ole tahmeita, ja hämähäkki kulkee varovasti astuen vain näiden kävelyseittien päälle.
Hämähäkin seitti on paksuuteensa nähden teräslankaakin vahvempaa. Kun tämä ominaisuus lisätään seitin tahmeuteen, saadaan aikaan erinomainen ansa, josta vain harva siihen eksynyt hyönteinen pääsee irti. Hämähäkin verkot ovat usein geometrisia taidonnäytteitä ja niiden tekoon on uhrattu aikaa. Useat hämähäkit tekevät joka päivä uuden verkon. Perinteisen hämähäkinverkon (ratasverkko) tekeminen voidaan jakaa neljään vaiheeseen:
Hämähäkit voivat pyydystää hyönteisiä, kaloja, pieniä nisäkkäitä ja lintuja.
Lajista riippuen hämähäkit saalistavat useilla eri tavoilla. Tavallisin näistä on pyydystysverkkojen käyttäminen. Usein hämähäkki väijyy verkon keskellä ja odottaa seittiin tarttuvaa saalista. Hämähäkillä voi olla verkon reunalla pienikokoinen pesä, joka on yhteydessä verkkoon yksittäisellä seitillä. Seitin välittämien värähdysten avulla hämähäkki saa hälytyksen saaliista. Hämähäkeillä on hyvä kyky erottaa hyönteisten aiheuttamat värähtelyt muiden syiden aiheuttamista. Kun hämähäkki havaitsee oikeanlaisia värähtelyjä, se syöksyy puremaan saalista. Useimmat hämähäkit käärivät saaliinsa paketiksi.
Joillekin hämähäkeille on tavallista käyttäytyä tavallisten petoeläinten tapaan eli juosta saalin perässä ja lopulta heittäytyä sen päälle. Muita saalistuskeinoja ovat myös piiloansat (esim. kolot, joiden suuaukkoon hämähäkki asettuu väijymään saalista). Jotkin hämähäkit (kuten verhoilijahämähäkki, Atypus affinis) tekevät itselleen seittiputken. Se on eräänlainen putken muotoinen verkko, jonka sisäpuolelle hämähäkki asettuu. Saaliin lentäessä putken päälle hämähäkki keihästää sen myrkkyhampaillaan ja vetää sen ansan sisään. Hämähäkit osaavat tehdä koloihinsa myös suljettuja irtopohjia. Kun esimerkiksi juoksujalkainen ryömii tyhjältä vaikuttavaan koloon, hämähäkki syöksyy irtopohjan alta ja tappaa saaliinsa.
Hämähäkkejä tavataan lähes kaikkialla maapallolla. Ne elävät lämpimillä ja kylmillä alueilla, samoin myös korkealla vuoristossa. Suurin osa hämähäkeistä on kuitenkin maaeläimiä. Ainoastaan vesihämähäkki (Argyroneta aquatica) on sopeutunut elämään suurimman osan ajastaan vedessä. Koska hämähäkit ovat petoeläimiä, ne kokevat toiset lajikumppaninsa kilpailijoina ja suhtautuvat näihin paritteluaikoja lukuun ottamatta varsin penseästi. Eräillä trooppisilla alueilla hämähäkit kuitenkin saattavat pitää yhteisiä pyyntiverkkoja ja niillä on alkeellista työnjakoakin.
Hämähäkit pystyvät liikkumaan hyvin nopeasti, mutta vain hetken aikaa [6]. Niiden hengitysjärjestelmä on hyvin tehoton, mikä saa hämähäkin läkähtymään nopeasti.
Hämähäkeillä on taito kävellä, juosta, hypätä, kiivetä ja roikkua pää alaspäin. Lihakset antavat verenpaineen kanssa raajoille voimaa. Kaikkien raajojen päässä on kaksi tai kolme terävää kynttä, joiden avulla hämähäkki pystyy tarttumaan alustaansa. Joillain verkkoja kutovilla lajeilla on myös erityisesti verkkojen kutomiseen sopiva koukkukynsi.
Liikuntatapoja:
Naarashämähäkit houkuttelevat koiraita luokseen erittämällä feromonia. Joka lajilla on oma feromoninsa ja se tuo juuri oikean lajin koiraan naaraan luokse. Koiraan löytäessä naaraan sen on viestitettävä, ettei se ole saalis. Muussa tapauksessa koiras tulee heti syödyksi. Koiraat saattavat antaa naaraalle ruokalahjan.
Hämähäkkien soidinviestintään kuuluu tanssia, hyrinää, rummutusta tai naaraan verkon juuri tietynlaista nykimistä. Parittelun jälkeen naaras saattaa syödä koiraan saadakseen lisäenergiaa.
Kestää noin viikko tai pari parittelusta, ennen kuin naaras alkaa munia. Joillakin lajeilla aikaa voi mennä jopa kuukausia. Naaras munii kerralla yhdestä tuhanteen munaa, yleensä yöllä. Jotkin lajit naamioivat munansa näyttämään esim. kuihtuneilta lehdiltä, etteivät pedot söisi niitä. Naaras saattaa myös kantaa munia mukanaan tai valmistaa niille pesän.
Eri lajit uhraavat munakotelon tekoon eri määrän seittiä. Esimerkiksi Nephila edulis -hämähäkki kutoo munakotelonsa erikoisvahvasta seitistä. Seitti on silmukallista ja siihen sitoutuu paljon ilmaa, mikä estää munia kuivumasta. Päällimmäinen seitti muuttuu vielä vihreäksi ja naamioi munakotelon. Seitin tekeminen kuluttaa kuitenkin naaraan voimia, ja siksi jotkin lajit tyytyvät paljon vähempään. Vaaksiaishämähäkki (Pholcus phalangioides) käyttää munakoteloonsa tuskin lainkaan seittiä. Munia pitää löyhästi yhdessä vain muutama pieni rihma seittiä. Vaaksiaishämähäkki kantaa munia leuoissaan, joten se pystyy syömään vasta poikasten kuoriuduttua.
Hämähäkinpoikaset kuoriutuvat muutaman päivän tai viikon kuluttua muninnasta. Poikaset joutuvat heti saalistamaan itse, ellei emo ole jättänyt niille jotain syötävää (kuten kuollutta tai halvaannutettua hyönteistä). Koiras ei koskaan huolehdi jälkeläisistään, mutta emo saattaa kantaa niitä mukanaan tai vartioida.
Hämähäkit joutuvat ennen aikuistumistaan luomaan nahkansa monia kertoja uudelleen. Nahanluonti tapahtuu yksinkertaisesti; vanha kitiinikuori putoaa pois ja sen alla on uusi kuori. Ongelmallisinta on kerätä ravintoa tätä prosessia varten. Nahanluonnissa on neljä vaihetta:
Yhtä heimoa (Liphistidae) lukuun ottamatta kaikilla hämähäkeillä on myrkkyrauhaset. Ne lamauttavat saaliinsa pistämällä näitä leukaraajoissa olevilla piikeillä. Myrkyn koostumus vaihtelee eri lajien välillä suuresti. Hämähäkkien myrkky on vaarallista muille niveljalkaisille, mutta selkärankaisten aineenvaihdunta on niin erilaista, että vain harvojen hämähäkkien myrkky on vaarallista ihmiselle. Tunnetuin myrkkyhämähäkki on pallohämähäkkeihin kuuluva mustaleski (Latrodectus mactans). Pelätyissä suurikokoisissa lintuhämähäkeissä on vain harvoja huomattavan myrkyllisiä lajeja. Mustalesket purevat ihmistä yleensä vain silloin, jos ne joutuvat epähuomiossa puristuksiin ihoa vasten. Ongelmallisempia myrkkyhämähäkkejä ovat aggressiiviset brasilialaiset juoksuhämähäkkejä muistuttavat Phoneutria-suvun edustajat. Myrkkyhämähäkin myrkky vaikuttaa yleensä hermostoon ja aiheuttaa halvauksia tai jopa kuoleman.
Myrkyllisin Suomessa luonnonvaraisena tavattava laji on vesihämähäkki (Argyroneta aquatica), jonka purema vastaa ampiaisen pistoa. Suomessa vain Helsingin Luonnontieteellisen museon rakennuksessa tavattavan ruskohämähäkin (Loxosceles laeta) purema voi aiheuttaa paikallisen kuolion.
Varsinkin pienet hämähäkit ovat joillekin eläimille loistavaa saalista, joten hämähäkkien on täytynyt keksiä keinoja puolustautua. Eräitä hämähäkkien vihollisia ovat tiepistiäiset (Pompilidae), jotka käyvät mielellään itseään isompiakin hämähäkkejä vastaan. Pistiäinen pistää hämähäkkiä halvaannuttavasti, vie sen sitten koloonsa ja munii sen ruhon päälle. Kuoriutuvat toukat käyttävät halvaantunutta hämähäkkiä elävänä ruokakomeronaan.
Myös liskot ovat hämähäkkien vihollisia. Ne murskaavat makoisat hämähäkit vahvoilla leuoillaan ja syövät ne. Myös sammakot, konnat, hiiret, apinat, päästäiset, opossumit ja pussimäyrät ovat hämähäkkien vihollisia. Linnut taas eivät uhkaa suurinta osaa hämähäkeistä, sillä nämä liikkuvat öisin lintujen levätessä.
Tunnetuista hämähäkeistä n. 20 lajia on listattu sukupuuton partaalla oleviksi [7]. Lisäksi sadat tai jopa tuhannet hämähäkkilajit ovat vaarantuneet. Sademetsien hakkuut vahingoittavat ja jopa hävittävät sukupuuttoon useita eläinlajeja, myös hämähäkkejä. Sademetsissä elää hyvin monia hämähäkkilajeja, joista suurinta osaa ei edes tunneta. Osa näistä lajeista on jo ehtinyt kadota ja jäljelle jääneet ovat vaarassa.
Yksi suojakeino on myrkyllisyys. Hämähäkit ovat kuitenkin kehittäneet myös muunlaisia selviytymistapoja, joita ovat esimerkiksi suojaväritys ja nopea pakeneminen. Eräs jahtihämähäkki (Carparachne aureoflava) elää Namibian aavikoilla. Tavatessaan vihollisen aukealla paikalla se kohottautuu uhkausasentoon näyttääkseen isolta ja vaaralliselta. Jos uhkaus ei toimi, hämähäkki käpertyy palloksi ja pyörii nopeasti karkuun.
Hämähäkit osaavat käyttää suojaväritystään niin vihollisten välttelemisessä kuin saalistuksessakin. Jotkin hämähäkit saattavat matkia lehtiä tai kukkasia, jolloin ne odottavat paikalle saapuvia pölyttäjiä ja syövät nämä. Eräs omaperäisimmistä naamioitumistavoista on matkia muurahaista (tätä tekevät mm. suvut Myrmarachne ja Synageles). Viholliset välttelevät muurahaisia niiden kivuliaiden pistojen vuoksi.
Lintuhämähäkit ovat suurimpia hämähäkkejä. Suurimmat niistä, kuten eteläamerikkalainen goljattarantula (Theraphosa blondi), voivat olla jalkojen kärkiväliltään jopa n. 30 cm pitkiä. Lintuhämähäkkejä esiintyy niin sademetsissä kuin aavikoillakin; osa lajeista kaivaa maahan pysyvän pesän, toiset käyttävät tilapäisiä, luonnon tarjoamia suojia, ja osa elää puissa. Lintuhämähäkit käyttävät ravinnokseen kaikkia eläimiä, jotka suinkin saavat nujerrettua. Ravinto koostuu enimmäkseen hyönteisistä, mutta suurimmat lajit saattavat silloin tällöin napata jonkin pikkunisäkkään.
Vesihämähäkkeihin (Argyronetidae) kuuluu vain yksi laji, vesihämähäkki (Argyroneta aquatica). Vesihämähäkki syö, munii ja parittelee veden alla. Se rakentaa pesänsä veden alle, minne se kuljettaa happea. Suurimmat yksilöt saattavat saalistaa jopa sammakoita[8]. Vesihämähäkki on Suomen myrkyllisin hämähäkki.
Ristihämähäkkeihin (Araneidae) kuuluu noin 3000 lajia. Kaikki ristihämähäkit kutovat pyöreän verkon. Seitin säästäminen on hämähäkille hyvin tärkeää, sillä se kuluttaa siihen paljon valkuaisaineita.
Putkihämähäkeillä (Atypidae) on vaakasuorat leuat ja neljä lehtikeuhkoa. Nimensä ne ovat saaneet rakentamastaan asuinputkesta. Putkihämähäkkejä ei esiinny Suomessa. [9]
Kreikkalainen taru selittää hämähäkin synnyn tarinalla Arakhnesta. Tämä oli loistava kutoja ja tuli siitä hyvin itsekkääksi. Hän uskalsi väittää että edes Pallas Athene ei pystyisi luomaan yhtä hienoja luomuksia. Tämän kuultuaan Athene tuli oitis katsomaan Arakhnen hienoa seinävaatetta ja kateellinen Athene repi sen palasiksi. Arakhne järkyttyi suuresti ja juoksi metsään minne hän hirtti itsensä. Athenen kävi kovin tyttöä sääliksi jolloin hän meni Arakhnen ruumiin luokse. Athenen koskettua tytön ruumista se putosi maahan ja jäljelle jääneestä vaatekasasta kipitti esiin hämähäkki. Siitä lähtien Arakhne sai kutoa maailman hienointa lankaa, mitä yksikään ihminen ei pystyisi ikinä ylittämään, mutta Athene tiesi kuitenkin ettei tätä tultaisi ikinä arvostamaan.
Monet kansat ovat pitäneet hämähäkkiä kielteisenä symbolieläimenä. On haluttu pitää etäisyyttä olioon, joka osaa kutoa verkon ja jaksaa kärsivällisesti odottaa saalista, jonka se sitten puraisee kuoliaaksi ja imee tyhjäksi. Hämähäkki on mielletty kuitenkin myös sieluneläimeksi: sielu voi sen hahmossa lähteä nukkuvan ihmisen suusta ja palata takaisin (samaa on ajateltu sisiliskosta). Ristihämähäkkiä on selkäkuvionsa vuoksi pidetty siunattuna ja onnen enteenä. Kiinassa lankaa pitkin laskeutuvan hämähäkin väitettiin kuvaavan taivaasta tulevaa iloa.[10]
Naisten väitetään pelkäävän erityisen usein hämähäkkejä, käärmeitä ja hiiriä. Tosin niiden pelkäämisen oppimiseen ainakin kaikilla kädellisillä on perinnöllinen taipumus. [11]
Fobioista eli kammoista yleisimpiin lukeutuu araknofobia eli hämähäkkikammo. Pitkäraajaisille, karvaisille ja pimeissä kosteissa nurkissa lymyäville hämähäkeille ei useimmilta heru sympatiaa. Kuitenkin vain muutama hämähäkkilaji on ihmiselle vaarallinen ja osa lajeista on hyvin hyödyllisiä. Hämähäkit ovat biologisia torjujia niin pelloilla kuin myös puutarhoissa. Ihminen on hämähäkin suurin uhka, sillä ihmiset hävittävät sen elinympäristöjä ja keräävät harvinaisia hämähäkkejä kokoelmiensa koristuksiksi tai lemmikeiksi.
On esitetty teoria, jonka mukaan araknofobia juontaa juurensa siihen, että jotkin lajit uhkasivat aikanaan ihmisiä. Toisen teorian mukaan araknofobia juontaa juurensa keskiajalta, jolloin hämähäkkien luultiin levittävän ruttoa. Tämän teorian puolesta puhuu myös se, ettei vuosituhansia vanhoissa taideteoksissa hämähäkkiä koskaan ole selkeästi symboloitu pahana.
Hämähäkkejä voidaan myös käyttää lääkinnässä. Euroopan ja Amerikan kansanlääkinnässä hämähäkkiä on käytetty lääkkeenä mm. malariaan, ruttoon, hammassärkyyn ja päänsärkyyn.
Hämähäkit (Araneae) ovat niveljalkaisiin (Arthropoda) kuuluvia hämähäkkieläimiä (Arachnida). Hämähäkkien lahkoon kuuluu kolme osalahkoa, 112 heimoa, lähes 4000 sukua ja lähes 45 000 lajia. Lajeja saattaa kuitenkin olla jopa kaksinkertainen määrä. Euroopasta on tavattu noin 4500 ja Suomesta lähes 650 hämähäkkilajia.
Hämähäkit sekoitetaan usein hyönteisiin, vaikka ne kuuluvat hämähäkkieläimiin. Useimmat hämähäkit ovat ihmiselle haitattomia hyönteisten saalistajia ja biologisia torjujia. Vain hyvin harvojen hämähäkkien myrkky on vaarallista ihmiselle.
.jpg)
