dcsimg

Merilukit ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Merilukit (Pycnogonida) on yksi niveljalkaisten pääjaksoon kuuluvan leukakoukullisten alajakson luokista ja sen ainoa nykyinen lahko on Pantopoda. Merilukit elävät merissä kaikkialla maailmassa, mutta niitä tavataan erityisen runsaasti Välimeressä ja Karibianmerellä sekä Pohjoisella ja Eteläisellä jäämerellä. Merilukkeja tunnetaan yhteensä noin 1300 eri lajia. Vaikka suurin osa lajeista on pienikokoisia, usein vain muutaman millimetrin mittaisia, joukossa on myös suurikokoisia kuten lähes metrin mittaiset syvänmeren merilukit.

 src=
Nymphon rubrum

Merilukit elävät meren pohjassa, syvimmillään jopa muutaman kilometrin syvyydessä. Niiden tunnusomaisin piirre on pitkät jalat, joiden suuruus korostuu pieneen keskiruumiiseen nähden. Keskiruumis on niin pieni, että jotkin siellä normaalisti niveljalkaisilla sijaitsevat elimet ovat lukeilla siirtyneet jalkoihin.

Varhaisimmat merilukkien lahkon Pantopoda fossiileista on ajoitettu devonikaudelle (noin 400 miljoonaa vuotta sitten), ja luokan Pycnogonida kauemmas kambrikaudelle.[3] Merilukit kuuluvat siten hyvin vanhoihin nykyisinkin vielä jäljellä oleviin eläinryhmiin.

Lähteet

  1. World Register of Marine Species (WoRMS): Pycnogonida (luettu 27.6.2017) (englanniksi)
  2. World Register of Marine Species (WoRMS): Pantopoda (luettu 27.6.2017) (englanniksi)
  3. Dunlop, J. A., Penney, D. & Jekel, D.: A summary list of fossil spiders and their relatives World Spider Catalog. 2017. Natural History Museum Bern. Viitattu 27.6.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Merilukit: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Merilukit (Pycnogonida) on yksi niveljalkaisten pääjaksoon kuuluvan leukakoukullisten alajakson luokista ja sen ainoa nykyinen lahko on Pantopoda. Merilukit elävät merissä kaikkialla maailmassa, mutta niitä tavataan erityisen runsaasti Välimeressä ja Karibianmerellä sekä Pohjoisella ja Eteläisellä jäämerellä. Merilukkeja tunnetaan yhteensä noin 1300 eri lajia. Vaikka suurin osa lajeista on pienikokoisia, usein vain muutaman millimetrin mittaisia, joukossa on myös suurikokoisia kuten lähes metrin mittaiset syvänmeren merilukit.

 src= Nymphon rubrum

Merilukit elävät meren pohjassa, syvimmillään jopa muutaman kilometrin syvyydessä. Niiden tunnusomaisin piirre on pitkät jalat, joiden suuruus korostuu pieneen keskiruumiiseen nähden. Keskiruumis on niin pieni, että jotkin siellä normaalisti niveljalkaisilla sijaitsevat elimet ovat lukeilla siirtyneet jalkoihin.

Varhaisimmat merilukkien lahkon Pantopoda fossiileista on ajoitettu devonikaudelle (noin 400 miljoonaa vuotta sitten), ja luokan Pycnogonida kauemmas kambrikaudelle. Merilukit kuuluvat siten hyvin vanhoihin nykyisinkin vielä jäljellä oleviin eläinryhmiin.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI