Simpukat (Bivalvia) ovat kotiloiden jälkeen toiseksi suurin nilviäisluokka, joka kattaa noin 15 000 lajia. Simpukoilla ei ole lainkaan päätä, eikä radulaa tai muuta kalustoa ravinnon jauhamiseen, joten useimmat niistä syövät vain pieneliöitä. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös raadonsyöjiä ja joitakin petoja.[2]
Kaikilla simpukoilla on kaksiosainen, saranallinen kuori. Kuori muodostaa kasvaessaan renkaita, joita voidaan käyttää simpukan ikää määritettäessä. Kuorenpuoliskojen alla sijaitsevat vaippaliuskat, jotka erittävät kuoren, ja vaippaliuskojen alla kidusliuskat. Kidusliuskojen välissä on ruumis ja jalka. Simpukat elävät veden pohjalla, usein liejuun kaivautuneena. Ne liikkuvat työntämällä jalkansa kuoren välistä pohjamutaan. Jotkut lajit ovat myös kohtalaisia uimareita. Simpukoilla on yleensä kaksi (joillain lajeilla yksi) suurta lihasta, joilla kuoret suljetaan tiukasti — elävän simpukan kuoren avaaminen vaatii voimaa.
Ravintonsa ja happensa simpukka hankkii imemällä vettä vaippansa putkimaisilla jatkeilla, sifoneilla, jotka on työnnetty pohjaliejun pinnalle. Toisinaan simpukka pitää ruoansulatustaukoja ja sulkee kuorensa tiukasti; se selviää jonkin aikaa hapetta. Hapesta ja ravinnosta suodatettu vesi poistuu hylkyputken kautta. Simpukka voi suodattaa jopa kymmeniä litroja vettä vuorokaudessa. Niinpä simpukkaan kerääntyy paljon ympäristössä olevia myrkkyjä, joten syötävät simpukat on kerättävä puhtailta paikoilta ja lisäksi liotettava puhtaassa vedessä. Samasta syystä simpukat ovat herkkiä vesien likaantumiselle ja happamoitumiselle, mistä syystä ne ovat hyvä väline tutkittaessa veden laatua.[3][4]
Simpukat kehittyivät kambrikaudella, yleistyivät maltillisesti paleotsooisella maailmankaudella ja lisääntyivät lähes räjähdysmäisesti mesotsooisella maailmankaudella.[5]
Simpukat (Bivalvia) ovat kotiloiden jälkeen toiseksi suurin nilviäisluokka, joka kattaa noin 15 000 lajia. Simpukoilla ei ole lainkaan päätä, eikä radulaa tai muuta kalustoa ravinnon jauhamiseen, joten useimmat niistä syövät vain pieneliöitä. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös raadonsyöjiä ja joitakin petoja.
Kaikilla simpukoilla on kaksiosainen, saranallinen kuori. Kuori muodostaa kasvaessaan renkaita, joita voidaan käyttää simpukan ikää määritettäessä. Kuorenpuoliskojen alla sijaitsevat vaippaliuskat, jotka erittävät kuoren, ja vaippaliuskojen alla kidusliuskat. Kidusliuskojen välissä on ruumis ja jalka. Simpukat elävät veden pohjalla, usein liejuun kaivautuneena. Ne liikkuvat työntämällä jalkansa kuoren välistä pohjamutaan. Jotkut lajit ovat myös kohtalaisia uimareita. Simpukoilla on yleensä kaksi (joillain lajeilla yksi) suurta lihasta, joilla kuoret suljetaan tiukasti — elävän simpukan kuoren avaaminen vaatii voimaa.
Ravintonsa ja happensa simpukka hankkii imemällä vettä vaippansa putkimaisilla jatkeilla, sifoneilla, jotka on työnnetty pohjaliejun pinnalle. Toisinaan simpukka pitää ruoansulatustaukoja ja sulkee kuorensa tiukasti; se selviää jonkin aikaa hapetta. Hapesta ja ravinnosta suodatettu vesi poistuu hylkyputken kautta. Simpukka voi suodattaa jopa kymmeniä litroja vettä vuorokaudessa. Niinpä simpukkaan kerääntyy paljon ympäristössä olevia myrkkyjä, joten syötävät simpukat on kerättävä puhtailta paikoilta ja lisäksi liotettava puhtaassa vedessä. Samasta syystä simpukat ovat herkkiä vesien likaantumiselle ja happamoitumiselle, mistä syystä ne ovat hyvä väline tutkittaessa veden laatua.
Simpukat kehittyivät kambrikaudella, yleistyivät maltillisesti paleotsooisella maailmankaudella ja lisääntyivät lähes räjähdysmäisesti mesotsooisella maailmankaudella.
