Siankärsämö (Achillea millefolium) on valkeakukkainen, ryydintuoksuinen niittyjen kukka. Sitä tavataan laajalla alueella Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa siankärsämö on muinaistulokas, jolla on monta kansanomaista nimitystä, kuten pyörtänöpöllö, pellonvanhin ja akantupakki.[2]
Siankärsämö kasvaa yleensä 20–70 cm korkeaksi. Sen varsi on vankka, pysty ja vaihtelevan pehmeänkarvainen. Kasvi tekee maarönsyjä. Lehdet ovat 5–20 cm pitkiä ja järjestyneet kierteisesti varren ympärille. Lehtilapa on 2–3 kertaa pariliuskainen, ja liuskapareja on tavallisesti yli 15 kappaletta. Liuskat ovat kapeita, keskenään samanlaisia ja eri suuntiin harittavia. Kukinto on tavallisesti tiheä, huiskilomainen mykeröstö. Mykeröiden laitojen kielikukkia on noin 5 kappaletta. Kukka on väriltään yleensä valkoinen, toisinaan myös vaalean- tai purppuranpunainen. Siankärsämö kukkii Suomessa heinä-syyskuussa.[3]
Suomessa tavataan kahta eri siankärsämön alalajia: Etelä- ja Keski-Suomessa tyypillistä etelänsiankärsämöä (ssp. millefolium) ja Pohjois-Suomessa yleistä pohjansiankärsämöä (ssp. alpestris aikaisemmin ssp. sudetica).[4] Alalajien väliset erot ovat pieniä. Kukkien kehtosuomut ovat hieman erivärisiä ja pohjansiankärsämöllä on vähemmän lehtiä. Sillä on myös ilmeisesti useammin punaisia kukkia kuin etelänsiankärsämöllä.[3]
Siankärsämö on levinnyt erittäin laajalle alueelle pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen alalajeja tavataan lähes kaikkialla Euroopassa. Levinnäisyysalue jatkuu läpi Venäjän Keski-Aasiaan. Lajia kasvaa myös yleisenä Alaskassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Siankärsämö on levinnyt myös useisiin paikkoihin eteläisellä pallonpuoliskolla.[5] Suomessa siankärsämöä kasvaa koko maassa, ja se on aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta hyvin yleinen kasvi.[6]
Siankärsämö kestää hyvin kuivuutta ja viihtyy ihmisen muokkaamassa ympäristössä. Sitä tavataan esimerkiksi niityillä, pientareilla, pihoilla, pelloilla, metsänreunoissa, joutomailla ja tienvarsilla.[3]
Siankärsämöllä on oma loiskasvinsa, kärsämönnäive (Orobanche purpurea). Lajia tavataan pääasiassa Etelä- ja Keski-Euroopassa. Kärsämönnäiveen Suomea lähinnä olevat esiintymät ovat Gotlannissa.[7]
Siankärsämö on hyvin vanha rohdos-ja maustekasvi, jota on käytetty erityisesti haavojen hoitoon verenvuotoa ehkäisevän betonisiinin (C7H13NO3) ja paikallista kipua lievittävän eugenolin vuoksi. Keski-Euroopassa sen kukista ja lehdistä on tehty alkoholiuutosta eli siankärsämöviinaa, jota on käytetty sekä sisäisesti että ulkoisesti. Nuoria lehtiä on käytetty salaateissa mausteena. Siankärsämön käytöllä on laukaistu kouristuksia, ehkäisty tulehduksia ja lisätty ruokahalua.[8] Siankärsämö kuuluu edelleen kauppayrtteihin. Kasvi sisältää muun muassa haihtuvia öljyjä (kamatsuleeni) ja karvasainetta nimeltä akilleiini.
Siankärsämöä on käytetty ennen humalaa mausteena oluen panemisessa. Yrttiseosta, jossa siankärsämöä on käytetty, kutsuttiin englanniksi nimellä gruit ja sillä maustettuja oluita kutsutaan nykyään nimellä gruit ale.[9]
Siankärsämöä käytetään jalostettuna myös puutarhakasvina.[5]
Siankärsämöä voi käyttää myös kasvivärjäyksessä. Kukista voi aluna- tai tinapuretuksen avulla värjätä villaa keltaiseksi. Käyttämällä koko kasvia värjäyksessä siitä saa rautasuolojen avulla oliivinvihreää.
Siankärsämö (Achillea millefolium) on valkeakukkainen, ryydintuoksuinen niittyjen kukka. Sitä tavataan laajalla alueella Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa siankärsämö on muinaistulokas, jolla on monta kansanomaista nimitystä, kuten pyörtänöpöllö, pellonvanhin ja akantupakki.
